Pari seuraavaa kuukautta kulkevat kuin siivillä. Käymme viikonloppuisin vuorotellen toistemme luona, ja jokaisena arkivapaanani matkustan Tampereelle Jorin luo. Bussipysäkki on sopivasti työpaikkani kulmilla, joten lapsivapaina viikkoina pystyn suoraan töistä hyppäämään Tampereelle vievään bussiin.
Seuraavana yhteisenä Tampere-viikonloppuna käyn Jorin kanssa salikisoissa kannustamassa siskoani Lauraa. Istumme täyden salin reunalla, ja kannustushuutojen ja puheensorinan pauhussa selostan Jorille lajin sääntöjä ja liikestandardeja. Kisojen jälkeen Laura vaihtaa kanssamme lyhyesti kuulumisia.
Salilta Jori ajaa meidät Aitoniemen rantaan. Päädymme samalle rannalle, jossa Jori kosi mua. Seisahdumme vesirajaan. Jori kaappaa mut kainaloonsa, ja yhdessä seuraamme syksyisen auringon laskua Näsijärven taakse. Iltarusko värjää taivaan oranssin ja punaisen eri sävyillä.
Kotiin päästyämme Jori haluaa tehdä jaloilleni hemmotteluhoidon. Pötköttelen sängyllä ja ihailen jalkapohjiani hierovaa elämäni rakkautta. Kasvoillemme laitamme aiemmin ostamamme savinaamiot. Jori ottaa meistä selfien, ja postaan sen Instagramiin. Kuvassa istumme sängyllä poski poskea vasten, leveästi hymyillen, kasvot savesta mustina. #couplegoals, kirjoitan kuvatekstiin.
Jori tosiaan osaa hemmotella mua ja Väinöä. Joka kerta, kun tapaamme, hänellä on meille molemmille uusi lahja odottamassa. Alan jo tottua lahjoihin, enkä tunne oloani enää niin kiusalliseksi tai kuin että jäisin velkaa hänelle. Ehkä Jori on vain tällainen luonteeltaan. Ehkä tällaista todellisen rakkauden kuuluukin olla.
Jori vie mua ja Väinöä Nokian Eedeniin kylpemään, ulos syömään ja laavuille paistamaan makkaraa. Kahden kesken tavaksemme muodostuvat pitkät, romanttiset suihkut, yhdessä ruoan tekeminen viinilasin äärellä, sylikkäin elokuvien katselu, ja iltaisin Jori tarjoutuu hieromaan jalkojani ja selkääni. Vaikka Jori ei ole erityisen liikunnallinen, hän haluaa tulla jopa juoksulenkille mukaani.
Kun työputkeni kestää normaalia pidempää, Jori käy auttamassa vanhempiani tietokoneen kanssa. Jori on todella taitava elektroniikan ja tietokoneiden parissa työskentelyssä, ja olen huomannut, että hän mielellään hyödyntää taitojaan auttaakseen muita. Äiti huokailee puhelimessa, kuinka ihanasti Jori on ollut avuksi heille. Jorin huomaavaisuus perhettäni kohtaan saa mut rakastumaan häneen entistä syvemmin.
Ja seksi on, jos vain mahdollista, vieläkin parempaa kuin alussa. Olen tuntenut himoa ennenkin, mutta en mitään tällaista. Olen kokenut millaista on, kun otetaan eläimellisesti heti ulko-oven sulkeuduttua tai kun saa monta orgasmia peräkkäin, mutta se oli ollut ennemminkin sellaista jännittävää ja hauskaa. Himo mun ja Jorin välillä on tajunnanräjäyttävää ja täynnä tunteita. Pelkkä toisen tuoksu saa pään sekaisin, puhumattakaan kosketuksesta; kuin sähkö virtaisi sormien läpi toisen iholle räjäyttäen kaikki aistit. Iltaisin käydessäni tottuneesti Jorin lusikkaan nukkumaan, tilanne päätyy yleensä seksiin, sillä kumpikin kiihottuu toisen läheisyydestä niin paljon. On vaikeaa, jollei suorastaan mahdotonta, pitää näppejään irti toisesta.
Tapaan Jorin isänkin ensimmäistä kertaa. Hän asuu edelleen Jorin äitipuolen kanssa Tampereella. Varsinaisesti emme mene sinne esittelemään Jorin tyttöystävää, vaan Jori käy noutamassa häneltä lainassa olleen tabletin, ja satun olemaan kyydissä mukana. Mua jännittää kovasti, sillä sitten ex-appivanhempieni, mua ei ole esitelty kenenkään vanhemmille.
”Mahtaa porukat ihmetellä, ko mulla naiset vaihtuu tiuhaan, sillä vasta kuukausi sitten kävin Hannen kanssa korjaamassa faijan tietokonetta”, Jori naureskelee ja iskee taas silmäänsä.
Hymyilen kiusaantuneesti ja painan katseen käsiini.
Sisällä kerrostalossa, jossa Jorin vanhemmat asuvat, Jori painaa hissin ylimpään kerrokseen. Hän vaikuttaa hermostuneelta, eikä anna katsekontaktia. Tavoistaan poiketen Jori ei pidä kädestäni kiinni. Yritän tarttua Joria kädestä, mutta hän kääntyy poispäin väistäen aikomukseni.
Jorin vanavedessä kävelen käytävää pitkin perimmäisen oven luo. Oven avaa tummatukkainen, Joria lyhyempi mies. Hänen kasvonsa ovat syvään uurretut ja ikäistään vanhemmat. Astumme sisään, ja kättelen Jorin isän ja äitipuolen.
”Täs o Saara”, Jori toteaa välinpitämättömästi ja heilauttaa kättään suuntaani.
Jorin isä hymyilee ystävällisesti ja katsoo mua tiivisti. Mulle tulee outo olo tuosta ihmisestä. Sitten ymmärrän, että Jorin isän lasittuneet silmät johtuvat siitä, että hän on humalassa. Samalla hetkellä tajuan, että niin on myös Jorin äitipuoli. Jori saa tavaransa, ja lyhyen sananvaihdon jälkeen hän kiirehtii meidät ulos.
”Kahvitellaan myöhemmin ajan kanssa”, Jori huikkaa ja painaa oven kiinni perässään. ”Oli näköjään taas iltakaljat maistunut”, hän jatkaa synkeänä.
En enää ihmettele Jorin kireyttä. Olemmehan joskus puhuneet, ettemme kumpikaan siedä päihteiden käyttöä. Omat vanhempani ovat entisiä alkoholisteja, ja harvat lapsuuden muistikuvani liittyvät siihen, kun he olivat kännissä tai kurittivat meitä. Muistan edelleen elävästi, kuinka isäni kerran raivostui ja jahtasi mua vyön kanssa. En edes muista mitä mahdoin tehdä ansaitakseni sen. Juoksin isää sohvan taakse piiloon, ja yritin suojata päätäni käsillä, kun nahkavyö nuoli ihoani.
Saimme veljeni kanssa selkäämme milloin mistäkin, mutta veli sai turpiinsa eniten. Aikuisena olen päätellyt sen johtuneen ehkä siitä, että hän on poika. Laurasta en tiedä, sillä hän on meitä niin paljon nuorempi. Ehkä hän säästyi. Emme koskaan ole puhuneet aiheesta, sillä niin meidät on kasvatettu. Pahinta silti oli se, että äiti aina hyväksyi väkivallan. Silloinkin äiti seisoi hiljaa vieressä, kun isä nosti veljeni kuristusotteella seinälle ja heitti sänkyyn kuin minkäkin räsynuken.
Heidän eronsa jälkeen päätin, etten koskaan ota itselleni miestä, jota alkoholi vie mennessään. Väinön isä ei onneksi ollut sellainen. Hän ei koskaan satuttanut mua. Silloinkin kun oli vaikeaa, hän loppuun saakka kohteli mua kunnioittavasti. Jälkikäteen olen ihmetellyt, miten mulla kävi niin hyvä tuuri aviomiehen kanssa, sillä menneisyyteni ennusti mulle täysin toisenlaista parisuhdetta.
Jori onneksi ymmärtää tämän kaiken, sillä hänellä on historiansa alkoholin ja väkivaltaisten vanhempien kanssa. Hän oli usein joutunut todistamaan erityisesti isänsä väkivaltaisuutta. Jori myös mainitsi kerran, että nuorempana hänen isällään oli tapana aukoa kännissä päätään. ”Sitten ko olin vanhempi ja isompi, käskin sen ulos. Pari kertaa piti painia sen kanssa, ennenko se ymmärsi tukkia turpansa lopullisesti. Nykyään se osaa käyttäytyä, mutta en silti siedä katsella niitä kännissä.”
Ruoanlaitto-illanviettoina Jori ihaileekin ääneen kohtuukäyttöäni. Hänen entisistä naisistaankin löytyy niitä, joille alkoholi maistui liian hyvin. Juoppoja, huoria ja hulluja – niillä sanoin Jori kuvailee eksiään. Mä en onneksi ole mitään noista. Voin tarjota Jorille rakastavan parisuhteen, jossa häntä viimeinkin kohdellaan hyvin.
Seuraavana aamupäivänä Jori ajaa meidät äitini ja isäpuoleni luo Hervantaan, mihin meidät on kutsuttu brunssille. Heidän vehnis Remu rientää meitä vastaan häntäänsä iloisesti heiluttaen. Laskeudun kyykkyyn ja rapsuttelen Remua tervehdykseksi. Saan vastaukseksi märän ja haisevan pusun. Siirryn keittiöön, ja Jorikin astuu peremmälle asuntoon.
”A-auts!” Jori yllättäen huudahtaa ja ottaa muutaman askeleen sivummalle.
Säikähtäneenä käännymme kaikki katsomaan Remua, joka ilman mitään varoitusta on puraissut Joria jalasta.
”Remu, hyi!” Äiti huudahtaa järkyttyneenä ja käy raahaamassa koiran toiseen huoneeseen.
Remu luimuilee Joria häntä koipiensa välissä ja kulmahampaat poskien alta pilkottaen.
”Anteeksi kauheasti! En ymmärrä, mikä siihen tuli. Se ei koskaan aikaisemmin ole tehnyt mitään tuollaista”, äiti selittelee nolona.
”Ei se haittaa. Onneksi mulla on paksut housut”, Jori vastaa hermostuneesti naurahtaen.
Kummallinen välikohtaus unohtuu ja menemme keittiöön. Paistan äidin kanssa croissanteja ja katamme pöytään aamupalatarpeet. Äiti ja isäpuoli pommittavat Joria kysymyksillään. Jori vastailee ystävällisesti ja kertoo enimmäkseen entisistä työpaikoistaan raksoilla ja metsäkoneiden parissa. Istumme Jorin kanssa vierekkäin ja pidämme toisistamme käsistä kiinni. Olen yhtä hymyä.
Vapaat kuluvat jälleen kerran liian nopeasti. Viimeisenä iltana käymme yhdessä ulkona. Ravintolassa Jori esittelee kuvia puhelimestaan, kun WhatsApp kuvat −galleriaa selatessaan silmiini osuu tuore selfie vaaleatukkaisesta naisesta.
”Miksi joku on lähettänyt sulle herutuskuvan?”
Jori naurahtaa ja avaa kuvan isoksi. Kuvan nuorella naisella on platinablondit, polkkapituiset hiukset ja päällään tiukka, sininen mekko. Naisen muhkeat rinnat tursuavat mekon antavasta kaula-aukosta kiusoittelevasti ulos. Kuva on otettu korkealta, jotta mitään ei jäisi epäselväksi.
”Se o Hanne. Kunhan halusi esitellä mulle uutta kolttuaan tai jotain.”
Jori laittaa kuvan pois ja työntää puhelimen takkinsa taskuun.
Seuraavana päivänä Jori ajaa mut takaisin Helsinkiin. Perille päästyämme hän ojentaa avaimen käteeni.
”Mikä tää on?” kysyn tuijottaen hölmistyneenä avainta kädessäni.
”Sulle oma avain mun luo, höpsö”, Jori vastaa ja antaa suukon.
Jori purkaa yökyläkassiaan. Ihmettelen, kuinka hän ehtii aamuksi töihin, mutta Jori vastaa huolettomasti, että lähtee vain viideltä ajamaan, niin ehtii hyvin. Mikään ongelma se ei hänelle olisi.
”Kunhan saadaan olla yhdessä kaikki mahdollinen aika”, hän vakuuttaa.