Muutama tunti nukuttuani soitan äidille ja pyytelen anteeksi, että olen aiheuttanut niin paljon huolta.
”Oletko kunnossa? Onko suhun sattunut?” äiti kyselee huolesta suunniltaan
kerrottuani aamun tapahtumista.
Vakuutan olevani kunnossa.
Äiti kertoo, että Jori soitti puhelimestani hänelle ja kertoi mun sammuneen
ulos. Saman asian hän kertoi Lauralle. Jori oli pohtinut, mitä tekee kanssani. Hän
jätti mut ulos ja meni sisälle pakkaamaan tavaroitani. Lopulta Jori oli kantanut
mut ulkoa kylpyhuoneen lattialle.
Nyt ymmärrän miksi olin niin kylmissäni.
Sekä äiti että Laura olivat vaatineet ambulanssin soittoa. Toivon, että Jori
olisi soittanut sen. Paljon mieluummin olisin herännyt selviämisasemalta kuin
väkivaltaiseen hyökkäykseen. Äiti kertoo, että Jori oli lähetellyt kuvia,
joissa makaan tajuttomana lattialla. Lopulta hän sammutti sekä oman että mun puhelimen,
eivätkä äiti ja Laura olleet enää tavoittaneet häntä.
Itkien kerron, että Jori sitten jätti mut. Pyydän äitiä soittamaan hänelle ja selittämään, että korkea humalatilani oli puhdas vahinko – en tarkoittanut sitä niin. Äiti lupaa yrittää.
Myöhemmin hän laittaa viestiä, että
Jorin puhelin on kiinni. Kuinkas muutenkaan.
Soitan myös Lauralle, joka on poissa tolaltaan. Hän oli yötä tapailemansa miehen luona ja oli suunnattoman järkyttynyt ja peloissaan kuullessaan, että mä oli Jorin luona, vaikka meidän piti olla eronnut. Pyytelen itkien anteeksi.
Illan kuluessa ja alkoholin häipyessä verestäni tapahtumat alkavat
realisoitua tajunnassani. Hän pahoinpiteli mut – taas. Laitan
äidille viestin, ettei hänen tarvitse ottaa yhteyttä Joriin.
”En halua enää olla sen väkivaltaisen miehen kanssa.”
Sunnuntai-aamuna herään ovikellon soittoon. Kurkistan ovisilmästä ja Jori
seisoo rappukäytävällä. En halua kuulla hänestä mitään. Toisen kodin avaimia
kummallakaan ei enää onneksi ollut edellisen eroyrityksen jäljiltä.
”Nyt hän on mun oven takana”, kirjoitan äidille.
Äiti kysyy heti, tarvitseeko isäpuoleni tulla käymään, mutta pian jo Jori
luovuttaa ja lähtee pois.
”Tuu viereiselle huoltoasemalle tunnin päästä. Jutellaan”, saan Jorilta
viestin.
En todellakaan aio noudattaa hänen käskyään.
”Voidaanko jutella. Oo kiltti”, hän laittaa, kun en vastaa edelliseen
viestiin.
Ensimmäistä kertaa koskaan mä estän hänet.
Suihkun jälkeen huomaan, että olen unohtanut silmälasini Jorin luokse.
Sielujen silmin näen ne Jorin yöpöydällä, johon ne unohtuivat kiireisen lähdön tuoksinassa.
”Helvetin helvetti”, kiroan itsekseni.
Pyydän äidiltä autoa lainaan.
”Onko sun nyt järkeä mennä sinne”, äiti kysyy puhelimessa.
”Pakko mun on ne hakea. Ne ovat kalliit ja vasta ostetut.”
Keräilen Jorin viimeiset luotani löytyvät tavarat Ikea-kassiin ja otan ne
mukaani. Ajan rapun viereen ja menen koputtamaan Jorin ovelle. Olen täysin
turta – kuin näkisin unta. Tämä ei voi olla mun elämää. Ei tämä oikeasti
tapahdu. Jori avaa oven, eikä näytä edes yllättyneeltä.
”Anna mun silmälasit takaisin”, sanon hänelle kuivasti.
”Mennään juttelemaan”, Jori vastaa.
”Ei mennä. Annat vaan ne helvetin lasit nyt.”
Jori laittaa oven kiinni ja palaa pian takaisin lasini kädessään. Toiseen
käteeni hän ojentaa muovipussin, jossa on joitain yksittäisiä tavaroitani.
”Ja sen turvaistuimen tarvitsen.”
Jori lähtee autolleen noutaakseen turvaistuimen. Seuraan hänen kävelyään
vanhempieni auton luota. Nostan Ikea-kassin takapenkiltä maahan. Jori ojentaa
mulle turvaistuimen, heitän sen takakonttiin ja viittaan kädelläni Jorin
tavaroita kohti.
Menen takaisin autoon ajaakseni pois, mutta Jori avaa kuljettajan oven ja
käy esteeksi sen eteen.
”Meidän täytyy jutella”, hän sanoo.
”Mun ei tarvitse jutella sulle yhtään mitään! Ymmärrätkö, mitä sä teit
mulle!” huudan hänelle.
”Pitäisi sopia asioista. Sää oot mulle velkaa Berliinin matkasta ja
muustakin. Ja sulla on paljon selitettävää siitä sun eilisestä tempauksesta!”
”Se reissu meni fifty-fifty, en oo sulle velkaa mistään! Tappiolle jään
mäkin!”
Laiskassa lonkkalevossa Jori nojailee auton oveen.
”Päästä mut nyt menemään saatanan väkivaltainen narsisti!” karjun minkä
keuhkoistani pystyn.
Jori siirtyy auton taakse seisomaan ja asettelee Ikea-kassin takarenkaan
taakse.
”Painu helvettiin sieltä!” huudan turhautuneena ja paiskaan auton oven
kiinni.
Jori kaivaa puhelimensa esiin, ja hitaasti autolta perääntyen hän kuvaa
Ikea-kassia, kai ajatellen, että mä ajaisin kassin yli. En voi uskoa silmiäni. Yrittääkö
hän saada todisteita, että mä tuhoaisin hänen omaisuuttaan? Tyrmistyneenä
seurailen Jorin puuhia. Jori ei suostu päästämään mua, joten soitan
hätäkeskukseen.
”Oon mun väkivaltaisen ex-miehen luona, eikä hän päästä mua lähtemään.”
”Onko hän pahoinpidellyt sinua?” puhelimesta kysytään.
”Ei nyt, mutta eilen on.”
Jori avaa auton oven ja tulee taas viereeni norkoilemaan ja yrittää puhua
niin että päivystäjä kuulee.
”Mää vaa haluan jutella.”
Päivystäjä lupaa lähettää poliisin paikalle, jolloin Jori vihdoin kerää tavaransa ja katoaa kotiinsa. Ajan nopeasti takaisin vanhemmilleni.