Vuoron päätyttyä pyöräilen kotiin. Sisälläni kihelmöi. Jotenkin mulla on todella hyvä tunne tästä, vaikka en ole miestä edes tavannut. Emme olleet puhelimessakaan jutelleet. Olenko täysin edesvastuuton suostuessani tällaiseen? Mitä jos hän onkin catfish? WhatsAppissakin hänen profiilikuvanaan on Maantiekiitäjä. Mulla ei ole mitään takeita siitä kuinka uusia tai vanhoja hänen Tinder-kuvansa ovat, tai onko se edes hän, joka niissä oli.
Kotona käyn suihkussa ja vaihdan puhtaan yöasun päälleni. Pötköttelen sohvalla kattovalon loisteessa, jotta en vahingossa nukahtaisi. Jori lähettelee väliaikatietoja matkansa varrelta.
”Aja varovasti”, kirjoitan.
Kello on jo yli keskiyön, kun Jori viimein pääsee perille. Ovisummerini ei toimi tähän kellonaikaan, joten juoksen kolmannesta kerroksesta alaovelle pelkissä topissa ja shortseissa. Sydämeni hakkaa kovaa ja sormeni tuntuvat puutuneilta. Avaan oven.
Vastassa on pitkä ja roteva mies. Jorilla on tumma, siististi leikattu tukka, huoliteltu leukaparta ja pehmeät kasvot. Vihreitä silmiä kehystää mustasankaiset, kulmikkaat silmälasit. Päässään hänellä on musta lippis ja yllään alkusyksyyn sopiva sininen fleece-takki. Takin alta näkee, että Jorilla on jo hiukan keski-ikäistyvän miehen vatsaa, mutta en voi olla huomaamatta kuinka komea hän on.
Jori hymyilee hölmistyneenä. Tuijotan häntä suu auki ja pyydän peremmälle.
”Huolikko tällaisen sedän sun luo?” hän kysyy ujosti.
Vastaan myöntävästi ja hymyilen leveästi. Jori astuu rappukäytävään.
”Saako sua halata?” hän jatkaa.
Yllättyneenä eleestä otan askeleen Joria kohti, ja hän kietoo kätensä ympärilleni. Hänen rintakehänsä painuu kasvojani vasten. Jori tuoksuu todella hyvältä – erilaiselta kuin muut.
Menemme hissillä ylös kolmanteen kerrokseen. Tuijotan Joria herkeämättä ja höpötän hermostuksissani niitä näitä, mutta hän välttelee katsettani ja mittailee kiinnostuneen oloisena hissin seinäpaneeleja. Pettyikö hän ulkonäkööni? Säikähdän. Mitä jos hän ei pidäkään näkemästään. Pidän itseäni kuitenkin viehättävänä naisena, vaikkakin aika tavallisena. Olen keskimittainen, vartaloltani muodokas, mutta sopusuhtainen. Pidän eniten suurista silmistäni ja treenatusta pyllystäni.
Eteisessä Jori riisuu ulkovaatteensa ja astuu peremmälle. Hän tonkii mukanaan tuomaa kassia ja ojentaa Kinder-munan ja avaimenperän, jossa lukee ”Saara”. Katson lahjaa häkeltyneenä.
”Mää tein tuon avaimenperän itte”, Jori sanoo yhä ujona. ”Se vaihtaa väriä lämpimässä.”
En odottanut saavani yhtään mitään, ja olen otettu, että hän varta vasten mua varten teki jotain.
Yhdessä laitamme Jorille lakanat vieraspeittoon ja -tyynyyn.
”Mä oon niin väsynyt iltavuoron jäljiltä, että en valitettavasti jaksa nyt muuta kuin nukkua”, sanon Jorille, ja hän nyökkää myöntymisen merkiksi.
Jori riisuu päällyshousunsa, mutta jättää t-paidan päällensä. Hän piiloutuu peiton alle ja jää selälleen makaamaan nenänpää peiton alta kurkkien. Riisun shortsit jalastani jättäen päälleni topin ja pikkuhousut. Jorin katse kuumottaa vartalollani. Kömmin hänen viereensä, ja kuin magneetin lailla, käperrymme toisiimme kiinni. Jori ottaa mut tiukkaan syleilyyn, upottaa sormensa hiuksiini ja toisella kädellään tarttuu selästäni kiinni. Sulan Joriin kiinni. Nyt hänen tuoksunsa täyttää nenäni kokonaan ja päässäni holahtaa endorfiiniryöpsähdys.
Pitkän aikaa olemme vain niin, kiinni toisissamme. Jori silittää tukkaani ja toisella kädellä selkääni. Yritän saada unen päästä kiinni, mutta päässäni pyörii ja sydämeni hakkaa lujaa. Olen hämmästynyt tästä yllättävästä tunneryöpystä. Enhän mä edes tunne koko ihmistä.
Mieleni tekee suudella Joria, mutta en ole lainkaan varma haluaako hän samaa. Aion juuri kysyä, tykkääkö hän kädestä pitelyn lisäksi pussailustakin, kun − kuin sanattomasta sopimuksesta − kasvomme lähestyvät toisiaan ja huulemme koskettavat. Hellästi Jori vetää hiusteni seassa lepäävällä kädellään päätäni lähemmäs häntä ja suudelmamme muuttuu määrätietoisemmaksi.
Ja millainen suudelma. Runsas ja varma. Ei yhtään sellainen kömpelö tai kiusallinen, jonka rytmiin ei millään pääse mukaan.
Miesten kanssa olin tottunut kahdenlaisiin suudelmiin. Toiset mutristavat huulensa tiukkaan suppuun ja nokkivat huulia kuin jyviä hamuileva kanalintu. Toiset taas olivat liiankin runsaita. Eräskin mies työnsi kieltään kurkkuuni saakka ja nuoli välissä leuankin märäksi.
Mutta Jori on jotain muuta. Jos olisin seissyt, hänen suudelmansa olisi vienyt jalat altani. Ihoani kihelmöi kiihkosta, ja lämmin tulvahdus valahtaa poskipäiltäni rintakehääni ja sieltä vatsanpohjaani saakka. Reittäni vasten tunnen Jorin housuissa sykkivän. Jori ei kuitenkaan yritä mitään, ja olen salaa helpottunut. Ehkä hän olisi musta aidosti kiinnostunut ihmisenä, eikä vain pillun perässä.
Hiljalleen Jori rentoutuu ja rohkenee puhua. Hän silittelee tukkaani ja kertoo itsestään.
”Sulla o varmaan jono miehiä odottamassa”, hän toteaa lyhyen silittelytauon jälkeen.
”No ei kyllä ole”, naurahdan hermostuneesti Jorin väitteelle.
”Mulla ei pitkään aikaan oo ollut ketään”, hän jatkaa haikeana.
Heitin Jorille valkoisen valheen. Avioeroni jälkeen mulla on ollut paljonkin miehiä. Hullaannuin kymmenen vuoden parisuhteen jälkeisestä vapaudesta, ja käytin sen tehokkaasti hyödyksi. Suurinta osaa miehistä olin kuitenkin tapaillut tositarkoituksella, sillä halusin elämääni ennen kaikkea rakkautta. Yleensä olin näiltä miehiltä saanut pakit siinä vaiheessa, kun nämä olivat saaneet sen minkä halusivat, eli seksiä.
Toisaalta tiedostan itsekin hakevani hyväksyntää ja itsetunnon pönkitystä pinnallisesta seksistä. Taustalla on aito rakkaudenkaipuu, mutta hain lohtua aivan vääristä paikoista. Irtosuhteet eivät pidemmän päälle kohottaneetkaan itsetuntoani, vaan vaikutus on pikemminkin ollut päinvastainen. Haluan löytää miehen, joka näkee mut, ei sitä mitä multa voisi saada. Ja nyt mulla vaikuttaa olevan käsissäni juuri sellainen.
Yö on jo pitkällä, mutta puheestamme ei tule loppua.
Lopulta Jori sanoo ääneen sen, mitä ehdin itse jo miettiä: ”Uskomatonta. Tuntuu ko olisin ennenkin ollut tässä. Sää tunnut niin tutulta.”
”Ajattelin juuri ihan samaa! Ei tunnu ollenkaan siltä, että vasta ensimmäistä kertaa tavataan!”
Olemme taas pitkään hiljaa, mutta tiiviisti iho ihoa vasten. En tiedä yhtään paljon kello on, mutta arvelen sen olevan jo aamuyötä. Jori haroo hiuksiani. Huulemme löytävät taas toisensa. Varoen Jori rohkaistuu suutelemaan kaulaani ja olkapäätäni. Jalkovälini on räjähtää. En halua mitään niin paljon kuin häntä. Olin etukäteen päättänyt, että nyt en harrastaisi seksiä, mutta en voi haluilleni mitään. Toivon, että hän jatkaisi pidemmälle.
Jori suutelee kaulaani. Hänen kätensä liukuu alaselälleni ja pakaran kautta reidelleni. Kosketus on epävarma – kuin hän varoisi, ettei vain tekisi mitään väärin tai ylittäisi rajojani. Jorin toinen käsi löytää rintani, ja hellästi sen sormenpäät tunnustelevat kiihotuksesta kovettuneita nypyköitäni. Tahtomattani inahdan ääneen. Äännähdykseni valaa Jorin kosketukseen varmuutta.
Jori ohjaa mut hellästi selälleni ja suutelee rintakehääni. Varovasti hän koskettaa huulillaan kankaan läpi pullistuvia nännejäni. Suudelmat löytävät vatsani. Hellästi Jori levittää jalkojani ja nuolaisee. Nolostelen kostuneita housujani. Jori nuolaisee uudelleen, nyt rohkeammin, ja nauttii selvästi siitä faktasta, että olen hänestä niin kiihottunut. Jori nostaa toisen jalkani ylös, suutelee varpaitani, jalkapohjaani, säärtäni ja reittäni. Lumoutuneena katson hänen profiiliaan hämärässä huoneessa. Hän on pitkä ja komea. Jori vetää pikkuhousut jalastani pois ja upottaa kielensä märkään ihanuuteeni. Hän tietää tasan tarkkaan mitä tekee, ja tekee sitä niin pitkään, kunnes tulen jalat voimakkaasti täristen.
Jori nousee polviseisontaan ja tyytyväisenä pyyhkii nesteitäni kasvoiltaan ja parrastaan. Silmäni osuvat voimakkaasti pullottavaan etumukseen. Käännyn hänen puoleensa, ja olen aikeissani vetää bokserit pois ja paljastaa itselleni housujen sisällön. Haluan vastineeksi antaa myös hänelle nautintoa.
Jori tarttuu käsistäni kiinni estäen aikeeni.
”Hei hei, eipäs lähretä tuolle linjalle”, hän sanoo äkisti.
”Ootko ihan varma? Mä haluaisin kyllä”, vastaan nolona.
Jori hymyilee lempeästi ja vakuuttaa, että hän nautti jo riittävästi. Kunnioitan hänen päätöstään. Palaamme takaisin toistemme syleilyyn, ja nojaan päätäni Jorin rintaa vasten. Oloni on raukea ja onnellinen. En saata uskoa, että olen löytänyt näin upean miehen, joka vielä ajattelee ensisijaisesti mun nautintoa. Olen tottunut täysin päinvastaisiin miehiin; kun mies laukeaa, seksi loppuu.
Nukahdamme muutamaksi tunniksi. Herään Jorin silitellessä hiuksiani ja suukottaessa huuliani.
”Katselitko, kun nukuin?” kysyn.
”Näytit niin kauniilta, etten mahtanut ittelleni mitään”, Jori vastaa silmät säihkyen ja suukottaa mua uudestaan.
Hänen kätensä vaeltelevat vartalollani.
”Tulisitko mun naamalle istumaan?” hän kysyy utuisesti.
Puna helähtää kasvoilleni, kun ymmärrän mitä Jori tarkoittaa. Hekumallisesta ajatuksesta kiihotus syttyy kehooni uudestaan. Riisun pikkarini ja nousen hajareisin Jorin kasvojen päälle. Hän tarttuu pakaroistani kiinni ja suorastaan ahmii mua. Otan seinästä tukea orgasmin viedessä jaloistani kaikki voimat. Olen taivaassa. Tämän on pakko olla unta.
Toivuttuani Jorin käsittelystä makaamme sängyllä ja juttelemme entisistä elämistämme. Mulle selviää, että Jorikin on joskus ollut naimisissa. Kymmenen vuotta heidän suhteensa kesti ja toiset kymmenen vuotta on erosta kulunut aikaa.
”Miksi te erositte?” kysyn suorasukaisesti.
”Me oltiin kai lopulta liian erilaisia. Ja jouduin ex-vaimon kahden muksun lapsenlikaks, ko emäntä juos baareissa. Yritti kai ottaa menetettyä nuoruuttaan kiinni”, Jori toteaa kylmästi ja kohauttaa olkapäitään.
”Mites niiden lasten isä?”
”Eipä paljon näkynyt. Joku narkkari se kuulemma oli. Se meidän naimisiinkin meno oli vähän sellaista tekohengitystä. Hän niin kovasti vaati sitä, ni mentiin sitten maistraatissa. En suostunut edes juhlavaatteita vaihtamaan päälleni tai sormusta pitämään sormessa.”
”Onko sulla koskaan ikävä niitä lapsia? Aika kauan olit kuitenkin niiden elämässä mukana.”
”O, varsinkin sitä tyttöä olisin halunnut nähä, mut niitten äiti kielsi sen täysin.”
Kerron oman avioliittoni päättymisestä ja että onnekseni erosimme hyvässä sovussa, joten lapsemme asioiden hoitaminen on helppoa.
”Ja haluan painottaa, että mulla ei ole Väinön isästä mitään pahaa sanottavaa. Hän kohteli mua aina hyvin.”
”Onpa jännä… Sää puhut Väinön isästäkin niinko me kaks joskus tavattais toisemme”, Jori hymyilee ajatukselleen.
Aivan totta. Mielessäni ajattelen meille kahdelle jo yhteistä tulevaisuutta.
Saan selville, että Jori on elänyt lapsuutensa Kankaanpäässä, mutta nuorena muuttanut isänsä kanssa Tampereelle. Jorilla on äitinsä puolelta yksi sisko ja isänsä puolelta toinen. Hän on lapsista ensimmäinen, kuten mäkin.
Keskipäivän koittaessa kampeamme itsemme sängystä ylös ja pakkaamme tarvikkeet retkeämme varten. Jori esittelee farmariautonsa takakonttia, jossa hänellä on verkkosäkissä polttopuita, retkikirves ja makkaratikut. Googletan matkamme varrelta kaupan, josta hakisimme makkarat ja mehua. Kaupan pihalla nousemme autosta ja kävelemme vieritysten parkkipaikan läpi. Jori tarttuu kädestäni kiinni.
”Onko tää ok?” hän kysyy varovasti.
”On tietenkin!” henkäisen.
Perhosen villiintyvät vatsassani. Kannan itseni ylpeydellä tämän miehen rinnalla. Se edellinen, mulle rukkaset antanut taksikuski, ei ikimaailmassa olisi voinut julkisesti näyttää, että olemme missään tekemisissä toistemme kanssa.
Jori ajaa meidät autollaan Nuuksioon. Aurinko tulvii puiden välistä ja täplittää tummanvihreän metsämaaston kulkiessamme käsikkäin leveitä pitkospuita pitkin kohti nuotiopaikkaa. Sammalikko on keltaisenaan ensimmäisistä pudonneista koivunlehdistä. Loikkiessani juurakkojen yli katselen edessäni kulkevaa Joria silmät loistaen. Tällaisesta kohtaamisesta olin aina unelmoinut, mutta en uskonut sen voivan olla mahdollista. Mutta nyt kaikista maailman ihmisistä se tapahtui juuri mulle!
Perille päästyämme Jori sytyttää nuotion varmoin ottein. Leikkaan makkarapaketin auki ja pujotan makkarat tikkuun. Puukolla viillän pienet viillot kuoren pintaan, jotta makkarat eivät halkeaisi kuumentuessaan.
”Älä tee noin. Ne menee pilalle”, Jori komentaa äkisti.
Katsahdan häntä hämmästyneenä, mutta jätän loput makkaroista viiltämättä.
Jori kaataa mehun nokipannuun ja asettelee sen nuotion reunalle lämpenemään. Istumme vierekkäin, syömme makkaraa ja vain puhumme. Jorin kanssa on ihmeellisen helppo ja luontevaa olla. Katselen vuoroin edessämme avautuvaa järvimaisemaa, vuoroin Joria.
Jori ottaa puhelimellaan kuvan nuotiosta ja makkaratikuistamme.
”Saanko laittaa tän naamakirjaan?” Jori kysyy kuvaa näyttäen.”
”No totta kai.”
”Kurkista luuriisi”, hän kehottaa näpyttelynsä lomasta.
Jori on laittanut kaveripyynnön Facebookissa. Hyväksyn sen, ja Jori merkitsee kuvansa: ”Nuuksion kansallispuisto, Saaran kanssa.” Kuvatekstiksi Jori on kirjoittanut: ”Mikä vuorokausi takana <3 Riittää jälkipolville kerrottavaa.”
Retkellä laitan vaivihkaa Teemulle viestin, että en valitettavasti tänään ehtisikään nähdä. Kiinnostukseni Teemua kohtaan on Jorin tapaamisen jälkeen lopahtanut täysin. Huono omatunto kirvelee, mutta uusi ihastukseni Joria kohtaan hälventää sen.
Jori on luonani aina yövuoroni alkuun saakka.
”Laitoin yhdelle neidille viestiä, et oon tavannut erään typyn, jonka kanssa haluan kattoa, mihin juttu etenee, ni se esti mut”, Jori nauraa sohvalta puhelin kädessään.
Silmäilen Joria ruokapöydän ja iltapalani takaa.
”Tapailetko jotain muuta nyt?”
”Nää on ihan vaa sellasia, joiden kanssa olin Tinderissä jutellut. Mut en tapaile ketään tällä hetkellä.”
Jori kuulostaa vakuuttavalta, enkä mieti asiaa enempää. Olihan sitä paitsi mullakin ennen Jorin tapaamista mies, jonka kanssa olin yhteydessä romanttisessa mielessä. Jatkan iltapuuron kauhomista.
”Mää voisin itseasiassa antaa sulle ny mun oikean numeron”, Jori sanoo.
Nostan katseeni puurolautaselta, ja samassa WhatsAppiini kilahtaa viesti uudelta yhteystiedolta. Klikkaan viestin auki ja tällä kertaa profiilikuvassa on Jorin kasvot.
”Mikä numero tuo sitten oli?” kysyn.
”Se o vaa sellanen varanumero. En viitti kaikelle kansalle jakaa mun oikeaa numeroa.”
”Okei. No mulla on vain tuo yksi.”
En haluaisi mennä töihin, sillä se tarkoittaa tämän taianomaisen vuorokauden vääjäämätöntä loppua. Kohtaamisemme on ollut jotain ainutlaatuista, mutta mikään ei silti takaa, että näkisimme enää.
Jori haluaa viedä mut. Sairaalan pihalla hän nousee autosta ulos, kiertää auton ympäri ja ottaa mut tiukkaan syleilyyn. Suutelemme pitkään, ja pelko siitä, että emme näkisi enää, välittyy suudelmamme kautta.
Pitkin yötä saan Jorilta viestejä. Sydämet vilisevät viesteissä, ja olen niistä huojentunut – ihastumisen tunne ei siis olekaan yksipuolista. Jori ehdottaa, että yövuorojeni loputtua hän voisi hakea mut töistä ja viedä Tampereelle. Väinö on isällään, joten mikään ei estä lähtemästä pienelle seikkailulle. Vapaani osuvat keskelle viikkoa.
”Eikö sulla oo töitä?” huomaan kysyä Jorilta, sillä tiedän hänen tekevän pelkkää arkiaamua.
”Mää oon saikulla. Niska vihoittelee, ko töissä ajoin traktorilla kaivon kanteen. Monelta sun yövuoro loppuu?”
”Seitsemältä. Ootko varma, että haluat niin aikaisin aamulla hakea mut?”
”7.00 oon pääovien edessä.”
Kuljen työvuoroni pää pilvissä, enkä voi uskoa, että tämä kaikki on totta.