Seuraavana vapaana viikonloppuna matkustan Väinön kanssa vanhempieni luokse. Äiti on luvannut hoitaa Väinöä, jotta pääsen Jorin kanssa treffeille. Sovimme, että Jori tulee hakemaan mut kahdeksalta. Siihen mennessä olisin Väinön saanut jo nukkumaan.
”Mulla o täs vähän säätö kesken, ni kestää vielä hetken”, Jori kirjoittaa seitsemän maissa, kun käytän Väinöä iltapissalla.
”Ei kiirettä.”
Jori on luvannut viedä mut nuotiopaikalle paistamaan makkaraa, joten kun saan Väinön peiteltyä sänkyyn, vaihdan päälleni ulkoiluvaatteet. Kello lähestyy kahdeksaa, mutta Jorista ei kuulu mitään. Makaan vanhempieni sohvalla ja katson äidin kanssa telkkaria. Kello on varttia yli, sitten puoli yhdeksän, lopulta kello lähestyy jo yhdeksää. Väsymys painaa silmissäni. Onko hänelle sattunut jotain?
”Ootko sä tulossa?” kirjoitan Jorille.
”Mää ko luulin, ettei oo mikään kiire.”
Äiti vilkuilee mua sivusilmällä sohvan toiselta laidalta.
”Oletko sä menossa?” hän kysyy uteliaana.
”No en tiedä”, vastaan, ja yritän olla näyttämättä ärtymystäni.
Tekikö Jori oharit?
”Sovittiin, että kahdeksalta”, lisään Jorille vielä.
Hän on vieläpä itse kovasti kehunut täsmällisyyttään ja vihjannut, ettei voinut sietää muiden myöhästelyä. Ehkä sama ei koskenut häntä.
”No voi vittu. Mää ymmärsin väärin. Tuunko mää sitten ollenkaan?”
”Mä oon odottanut sua kohta jo tunnin.”
Mieleni tekee sanoa, että unohda koko juttu. Mieluummin menisin nukkumaan, kuin käytän iltani turhan odotteluun, jos sovitusta ajasta ei voi pitää kiinni. Jori laittaa kuitenkin viestiä, että on tulossa.
Auto kaahaa pihaan, ja istahdan pelkääjän paikalle.
”Vieläkö sää lähret mun kanssa?”
Jori on kuin katuva koiranpentu tapittaessaan mua anovasti kuskin paikalta.
”No tietenkin.”
Suutelen Joria ja lähdemme liikkeelle.
Jori kiertää autollaan pitkin Tamperetta ja ajaa lopulta Aitoniemeen. Hän esittelee lapsuutensa seutuja ja kertoo hauskoja tarinoita, kuinka eräänäkin talvena hiekkatie kodilta bussipysäkille oli ollut niin jäässä, että hän oli kulkenut sen luistellen.
Ajamme syvemmälle maastoon. On jo pimeää ja vain auton valot valaisevat metsää edessämme. Pieni maastotie päättyy Näsijärven rantaan. Jori kaivaa takakontista nuotiovälineet ja antaa niistä osan mulle kannettavaksi. Hän johdattaa mut rantakalliolle, jolle levitän viltin. Jori ryhtyy sytyttämään puita, ja pian edessämme loimuaa tuli luoden ympärillemme valoa ja lämpöä.
Jori on ottanut mukaansa mehua ja makkaraa, ja mä puolestani ryhdyn valmistelemaan niitä. Tökkään makkarat tikkuihin, mutta tällä kertaa en tee niihin viiltoja. Istumme viltin päällä kylki kylkeä vasten katseet järvelle. Toinen makkaroista viheltää nuotion kuumentaessa sitä. Taivaalla loistaa täysikuu ja tumma tähtitaivas avautuu yllemme. Kuu maalaa valollaan järven pintaa. Kaukana horisontissa siintää Tampereen keskusta ja Torni-hotellin välkkyvät valot.
Jori kaataa meille kuumat mehut ja kietoo kätensä ympärilleni. Painaudun tiukasti kiinni häneen ja lämmittelen kohmeisia sormiani kuumalla mehumukilla. Ymmärrän olevani keskellä romanttisinta tilannetta, jossa olen koskaan ollut. Mun tekisi mieli nipistää itseäni, sillä tämä ei voi olla totta. Tämä on liian hyvää ollakseen totta.
Jori tuijottaa kasvojani intensiivisesti.
”Tää tuntuu niin epätodelliselta. Mää en voi uskoa, et tää tapahtuu oikeasti”, hän kuiskaa hiljaa.
”Mustakin tää tuntuu ihmeelliseltä”, henkäisen pökertyneenä.
Jori on hiljaa ja tuijottaa mua selittämätön ilme kasvoillaan.
Otan meistä selfien. Kuvassa olemme vierekkäin, molemmilla pipot päässä ja kasvot oranssinhehkuisina nuotion valosta.
”Laita se ny ihmeessä someen”, Jori toteaa kuvalle.
Tägään hänet kuvaan, ja saatteeksi kirjoitan: ”Love is in the air.”
Makkarat syötyämme nuotio hiipuu hiljalleen, kunnes vain oranssina hehkuvat kekäleet loistavat edessämme. Ympärillemme laskeutuu pimeys, ja vain tähdet loistavat kirkkaina yläpuolellamme. Kylmyys hiipii takkini alle ja alan väristä. Jori kaataa kekäleiden päälle vettä, keräämme tavarat ja viemme ne autoon.
Kuljemme jalkaisin läheisen betonilaiturin päähän. Syleilemme toisiamme ja ihailemme kuutamon valaisemaa järveä. Painan pääni Jorin rintaa vasten. Tunnen olevani maailman onnekkain nainen.
Yllättäen Jori tarttuu kädestäni kiinni ja laskeutuu maahan polvelleen.
”Mää en oo koskaan ennen tehnyt tällaista kellekään, mut en oo koskaan tavannut ketään sun kaltaista. Sun kanssas mää haluan vierekkäiset kiikkustuolit”, Jori sanelee hermostuneena.
Tuijotan häntä monttu auki, ja sydämeni hakkaa tuhatta ja sataa.
”Saara, mennäänkö kihloihin?” Jori takeltelee.
Yritän hillitä itseni, jotten pomppisi riemusta.
”Totta kai!” henkäisen onnesta soikeana.
Jori sulkee mut syleilyynsä ja suutelemme. Liikutun tilanteesta niin kovin, että tihrustan onnen kyyneliä hänen olkapäätään vasten. Nolostun omasta herkkyydestäni.
”Sori, mä oon tällainen itkupilli sitten”, nyyhkin kyyneleitä poskiltani pyyhkien.
”Ei se haittaa. Musta sun itku o vaa söpöä”, Jori vastaa hellästi ja silittää poskeani.
Ilta on jo pitkälle yli keskiyön, kun saavumme Jorin luo. Välillämme on kipinöitä ja kutkuttava tunnelma. Heittäydymme sängylle suutelemaan. Jori vetää housut pois jaloistani. Tukkani on sekaisin ja päälläni savunhajuinen urheilupaita. Jori ei välitä näistä epäseksikkäistä seikoista, vaan lävistää mut intohimoisella katseellaan. Yllätyksekseni hän riisuu omatkin housunsa ja paljastaa kullinsa. Salaa huokaisen helpotuksesta, sillä se on kaunein, jonka olen nähnyt: paksu, symmetrisen kaareva ja terhakkaasti asennossa.
Jori seisoo polvillaan lantioni yllä. Annan katseeni kulkea pitkin hänen alastonta vartaloaan. Hän on niin komea. Jori haroo tummia hiuksiaan taaksepäin, raottaa huuliaan ja hellästi upottaa sormensa kosteuteeni. Inahdan nautinnosta ja suljen silmäni. Vatsaani nipistelee. Jori työntää nesteestäni kostuneet sormet suuhunsa ja iskee leikkisästi silmää. Varovasti hän työntää kalunsa sisälleni, tarttuu jaloistani kiinni ja nostaa ne ylös vartaloaan vasten. Pää kiihkosta sekaisin seuraan, kun hän aloittaa työskentelynsä.
”Sää tunnut niin hyvältä. Ihan ko meijät olis luotu toisillemme. Me sovitaan täydellisesti yhteen”, Jori kuiskuttelee.
Juttelemme pitkälle aamuyöhön. Ihastumisen tunne päihittää väsymyksen, emmekä saa katseita irti toisistamme. Aamun lähestyminen saa meidät takertumaan tiukemmin toisiimme. Takaraivossani jyskyttää velvollisuuden tunne lastani kohtaa, vaikka tiedän äitini olevan hänen kanssaan mielellään. Jori sivelee kädellään alastonta vartaloani katseensa seuratessa perässä.
”Sää oot niin seksikäs. Tiedätkö? Kaikki sussa on upeaa. Sun kauniit silmät, huulet, hiukset, kaula, rinnat, pyöreä peppu ja nuo jalat…”
Humallun Jorin sanoista. Suutelen häntä himokkaasti. Ymmärrän olevani päätä pahkaa rakastumassa tähän mieheen.
”Jos sulle sopii…Voisi huomenna Väinön kanssa kaikki kolme tehdä jotain. Voisin ajeluttaa teitä kauhakuormaajalla.” Jori jatkaa varovasti.
”Onko sulle varmasti ok tavata mun lapsi jo nyt?”
”Väinö kuuluu kauppaan mukaan, sehän o selvä. Mun puolesta voitte yhressä tulla tännekin yöksi. Voidaan tuonne toiseen huoneeseen tehdä Väinölle oma huone. Mää tosissani oon ajatellut, et joskus sun yövuoronkin jälkeen mää voin ihan hyvin olla Väinön kanssa, et saat nukuttua.”
Sisäisesti hihkun ilosta. Tämä mies on liian hyvää ollakseen totta! Suurin pelkoni on aina ollut, että rakastun, mutta mies ei huolisikaan Väinöä elämäänsä mukaan.
”Se kuulostaa ihanalta!”
Ennen vapaideni loppua Jori toteuttaa lupauksensa. Hän ajeluttaa meitä kauhakuormaajan kyydissä, ja yhdessä Väinön kanssa Jori pesee volkkarinsa painepesurilla. Ihailen kauempaa, kuinka Jori tottunein ottein opastaa Väinöä pesurin käytössä. Sydämeni on pakahtua.
Illalla Jori saattaa mut ja Väinön bussiasemalle. Ennen kuin joudumme eroamaan toisistamme, hän silittää hiuksiani ja kuiskaa korvaani: ”Mää rakastan sua.”
Jori lupaa seuraavien vapaideni alkaessa hakea mut, jotta saisimme viettää kaiken mahdollisen vapaa-ajan yhdessä.