Loman alku Jorin luona ei ota sujuakseen. Alkuillasta aatonaattona käymme kaikki kolme yhdessä hakemassa noutoruokaa. Väinö höpöttelee takapenkillä omia juttujaan. Yritän keventää jäykkää tunnelmaa naureskelemalla Jorille, että siitä saakka, kun Väinö oppi parivuotiaana puhumaan, hän ei ole ollut hiljaa kuin nukkuessaan. Väinö on aina kysellyt paljon, ja hänellä on hieno taito tehdä havaintoja itsestään ja ympäröivästä maailmasta.
”Äiti? Äiti?” Väinö aloittaa, kun jälleen uusi ajatus pälkähtää hänen
mieleensä.
”Mitä kulta?”
Väinö on juuri
kertomaisillaan asiansa, kun Jori keskeyttää hänen puheensa:
”Ja sitä
äiti-sanaa vois sitten myös vähentää! Äiti, äiti, äiti,
vähempikin
riittää!” Jori raivoaa ja matkii Väinön ääntä pilkallisesti lässyttäen.
Autoon laskeutuu
kylmäävä hiljaisuus.
Syömisen jälkeen laitan Väinön nukkumaan. Jori katsoo tylsistyneenä telkkaria, ja käyn hänen viereensä. Mieleni tekee seksiä, sillä emme olleet Jorin äidillä vierailun jälkeen rakastelleet kertaakaan. Suutelen Jorin kaulaa ja korvalehteä, ja kädelläni hyväilen hänen vartaloaan. Jori ei reagoi läsnäolooni, saati kosketteluni, vaan on hirvittävän kiinnostunut telkkarista.
”Mä haluaisin sua”, kuiskaan Jorille, ja jään tarkkailemaan vastausta hänen kasvoiltaan.
Jori liikauttaa vartaloaan ja vääntää kasvoilleen ruman irvistyksen.
”Sori, mää en ny yhtään jaksais.”
”Okei, no voidaan me vain näinkin olla.”
Hetken vierekkäin makailtuamme Jori kuitenkin nousee ylös sängyltä. Hän kääntyy mun puoleen, avaa housujensa vyön ja vetää sepaluksen auki. Yhdellä kädenliikkeellä hän vetää housuistaan stondiksen esiin ja heiluttelee kulliaan kasvojeni edessä leveä virnistys naamallaan.
”Tekiskö mieli?” hän kysyy ivallisesti.
En saa sanaa suustani. Jori työntää kullinsa takaisin housuihinsa ja poistuu huoneesta.
Vessan kautta hän palaa takaisin viereeni. Jori sammuttaa valot ja käy viereeni istumaan. Puhelimestaan hän alkaa etsiä meille telkkarista katsottavaa.
”Mä en nyt jaksaisi katsoa mitään. Voidaanko vain käydä nukkumaan?” sanon ja silitän Jorin jalkaa.
Jorin profiili kiristyy. Hän jatkaa puhelimensa selailua ja lopulta suoratoistaa telkkariin oman ohjelmansa. 55 tuuman ruutu valaisee koko huoneen, ja englantia puhuva mies aloittaa selostuksensa Jorin valitsemassa, autoaiheisessa dokumentissa. Käännän selkäni hänelle ja vedän peittoa pääni yli, jotta ruudun valo ei loimottaisi suoraan silmiini.
Jori liikahtaa takanani.
”Ei tarvii sinne peiton alle mennä. Kuulitko.” Jori sanoo ja tökkii selkääni.
Huokaisen. Vedän peiton päältäni ja käännyn takaisin Jorin puoleen.
”Mä en pysty nukkumaan valossa ja metelissä. Mun mielestä ei pitäisi olla liikaa vaadittu, että kun nukutaan, niin silloin on pimeää ja hiljaista.”
”Ainii, unohdin, et joutuu mäkätystä kuuntelemaan, jos haluaa katsoa telkkaria.”
”Tuo ei ollut kauhean kivasti sanottu”, vastaan hänelle tiukasti.
”No anteeks”, Jori sanoo lässyttäen ja jatkaa telkkarin katselua.
”Niin että voiko sen telkkarin laittaa ainakin himmeämmälle ja hiljaisemmalle?”
”Kato ko mää en pysty nukahtamaan ilman telkkaria. Tällaisen ADHD:n aivot ei pysty rauhoittumaan ilman uniohjelmaa. Jos joskus ajattelisit jotain muuta ko itteäs!”
”Eli asiat tehdään niin kuin sä haluat ja sanot? Sun tarpeet ykkösenä? Mun nukkuminen on ihan yhtä tärkeää.”
Jori on hetken hiljaa, mutta himmentää sitten näytön ja hiljentää volyymiä. Tyydyn siihen. Telkkarin välke ja äänet saavat mut kuitenkin hätkähtämään aina, kun olen nukahtamaisillani. Lopulta Jori kuorsaa vieressäni puhelin hellässä syleilyssä ja telkkarin jatkaessa pauhaamista. Nousen ylös ja napsautan ruudun kiinni.
Yöllä herään, kun Jori tönii mua kyynärpäällään. Hän on selkä mua vasten
ja olen unissani ottanut hänet lusikkaani. Nyt hän tönii mua kauemmaksi
hänestä. Avaan silmäni pää unesta sekaisin.
”Mikä on?” kysyn kuiskaten.
”Mee kauemmas! Mua ahistaa, ko oot siinä”, Jori ärähtää.
Hivuttaudun sängyn toiseen laitaan. Yritän saada uudelleen unen päästä
kiinni, mutta Jori nousee viereltäni ylös. Hento valo kajastaa huoneeseen
vessan valojen syttyessä. Vessasta kuuluu kolinaa. Pian Jori siirtyy keittiöön,
ja kuulen hänen kuumeisesti etsivän jotain. Nousen ylös ja hiivin vessaan,
jonne Jori on jälleen siirtynyt. Hän vaikuttaa sekavalta.
”Onko sulla kaikki hyvin?” kysyn varovasti.
”Hammasta särkee helvetisti. Yritän etsiä jotain troppia siihen”, Jori
vastaa ärtyneenä ja kaivaa kilon karkkilaatikkoa, joka on täynnä lääkeliuskoja.
”Ota tuollainen Panadol ja Burana”, sanon samalla, kun yritän nähdä, mitä
lääkkeitä Jorilla mahdollisesti on käytettävissään. ”Ne toimii tehokkaimmin,
kun ne ottaa samaan aikaan”, jatkan opastustani.
”Mää pärjään ilman sun neuvoja! Painu takaisin sänkyyn!” Jori äyskäisee
niin kovaa, että hätkähdän askeleen taaksepäin.
”No mä oon kuitenkin sairaanhoitaja, niin tiedän jotain kivun hoidosta”, yritän sopertaa.
”Mää en tarvii sun apua!”
Menen takaisin sänkyyn. Pian Jorikin palaa takaisin ja käy toiselle puolelle
sänkyä nukkumaan.
Aamulla valkenee jouluaatto ja Jorin hammassärky vain pahentuu. Lopulta
uskaltaudun toteamaan hänelle, että jos kivut ovat noin kovat, niin sitten
hänen täytyy käydä päivystyksessä. Saan murinaa vastaukseksi. Kivun yltyminen kuitenkin
pakottaa Jorin taipumaan neuvolleni, ja hän soittaa päivystykseen.
Vien Väinön vanhemmilleni ja ajan Jorin hammaspäivystykseen. Odotellessa
käyn ruokakaupassa ja tankkaamassa auton. Odotettua nopeammin Jori ilmoittaa
viestillä olevansa valmis. Ajan takaisin päivystyksen eteen, ja pian Jori laahustaa
ovista ulos. Hän istuutuu pelkääjän paikalle toinen poski pullottaen.
”Mikä oli tuomio?” kysyn.
”Ne lepi tuleh’uneen ’ampaan pois”, Jori saa sanottua puudutettu suu
täynnä pumpulitolloja.
Sovitusti jatkamme päivystyksestä suoraan vanhempieni luo, missä
joulupöytä ja muut vieraat odottavat valmiina.
Ehdimme juuri ennen Joulupukin saapumista. Sisälle päästyämme ripustamme takit naulaan ja siirrymme suoraan keittiöön. Talo on täynnä väkeä: veljeni puolisoineen, Laura, mummini, isäpuoleni äiti ja sisarpuoleni perheineen. Tervehdin kaikkia iloisesti ja esittelen Jorin heille, keitä hän ei vielä ole tavannut. Selitän perään, että Jorilta irrotettiin juuri hammas, joten hän ei pysty nyt kunnolla puhumaan.
Väinö
leikkii isäpuoleni lapsenlapsen kanssa jouluvaloilla valaistussa olohuoneessa.
Huoneen nurkassa seisoo valkoinen muovikuusi ja kuusen alla lepää kaksi
juuttikangassäkkiä. Keittiön pöytä on katettu täyteen jouluruokaa. Muut ovat
jo ehtineet syömään, joten käyn pöydän ääreen yhdessä Jorin ja äidin kanssa. Mua
harmittaa Jorin puolesta, sillä hän ei pysty nauttimaan joulun herkuista.
Isäpuoleni tarjoaa Jorille viskiä,
jonka tämä ystävällisesti ottaa vastaan.
“Saat pillinkin, jos tarvitsee”, isäpuoli toteaa hilpeästi, mutta Jori
pudistelee päätään.
Viimein lasten odotus palkitaan ja Joulupukki koputtelee takapihan ovea.
Väinö kipittää jalkojeni suojaan piiloon. Hänen pienet sormensa tarratutuvat
sukkahousuihini ja nenänpäänsä kurkkii paidanhelmani takaa. Yhdessä kuorossa
aikuiset helähtävät laulamaan: ”Joulupukki,
joulupukki, valkoparta, vanha ukki…”
Vanhempani löysivät tämän vuosimallin pukin lehti-ilmoituksesta. Ostopukki
istahtaa tarjotulle tuolille ja tarinoi muutaman sanan, ennen kuin aloittaa
lahjojen jakamisen. Lahjojen myötä Väinökin rentoutuu. Jori napsii takanani
kuvia. Saan itsekin muutaman paketin: suklaata, lahjakortin ja sukkia. Jorilta
saan keraamisen keittiöveitsisetin. Jori saa vanhemmiltani lahjakortin. Oman
lahjani Jorille olen sujauttanut kirjekuoreen. Kuoresta paljastuu
tilausvahvistus kylpylähotelliin joulun välipäiviksi.
Lahjojen jälkeen Jori viittoilee, että lähtisimme pois. Ehdin äidin kanssa jo sopia, että Väinö jäisi pariksi yöksi heille, jotta Jori saa rauhassa levätä. Joulupäiväksi olemme myös järjestäneet treffit.
Matkalla kotiin Jori
silittelee reittäni ja luo suuntaani ihastelevia katseita. Miten saatoinkaan
ajatuksissani olla niin ankara Joria kohtaan. Tietenkin hän on ollut kivuissaan
huonolla tuulella.
Jorin luona valmistan hänelle kinkkuvoileivän mukana tuomistamme
rääppeistä, tarjoan jääpussia kivunhoitoon ja yritän saada toipilaan olon
mahdollisimman mukavaksi. Jori ilmiselvästi onkin jo rentoutuneempi, sillä
kivut lähtivät pitkälti mädän hampaan mukana.
Joulupäivän iltana menemme Plevnaan katsomaan elokuvaa. Jori ehdottaa,
että menisimme bussilla, jotta hän voi nauttia muutaman oluen. Plevnassa käymme
syömässä makkaralautaset ennen leffan alkua.
Kotiin päästyämme Jori oluen rentouttamana haluaa seksiä.
”Mää oon vielä vähän toipilas, ni jos mää pötkötän tässä?” Jori kysyy
kainosti.
Seksi tuntuu oudolta ja kliiniseltä, sillä Jori ei suostu lainkaan suutelemaan poistettuun hampaaseensa vedoten (”Se voi tulehtua”).
”Nouse pystyyn, mää haluan kattella sua”, Jori pyytää.
Pidän käsilläni tukea Jorin lantiosta ja nostan selkäni suoraksi. Jori
tarttuu vyötäisiltäni kiinni. Liikutan lantiotani ja rintani heiluvat käynnin
tahdissa. Olen ahdistavan tietoinen omasta vatsastani. Hyllyykö sekin? Mitä jos
Jori näkee vatsamakkarani? Tarkkailen Jorin ilmettä, mutta hänen katseensa on ilmiselvästi
lumoutunut näkemästään.
”Oot uskomattoman seksikäs”, hän kuiskaa silmät utuisina.
Jori vie kätensä rinnoilleni ja hieroo nännejäni. Sähköiskut juoksevat alavatsalleni. Hankaan itseäni Jorin häpykumpua vasten. Otan käsilläni tukea Jorin lantiosta ja suljen silmäni, kun vartalo täristen saan orgasmin. Laskeudun Jorin päälle makaamaan, jotta saan hengitykseni tasaantumaan.