Tapaninpäivänä haemme Väinön takaisin vanhemmiltani – ja samoin Jorin kireyden.
Joria ilmiselvästi ärsyttää mun ja Väinön läsnäolo. Aika ajoin yritän koskettaa
ja suudella häntä, mutta hän torjuu yritykseni lähestyä. Hän ei halua tehdä
kanssamme mitään, vaan on vetäytynyt omiin oloihinsa. Siivoilen, pyykkään ja teen
ruokaa, jotta olisimme Väinön kanssa mahdollisimman vähän vaivaksi, emmekä
ainakaan yhtään lisäisi Jorin kiukkua.
Jori viettää aikaansa läppärinsä kanssa, ei puhu meille mitään, mutta
mykkäkoulunsa lomasta huomauttelee ilkeästi kaikesta mitä teen. Yhteisen loman
aikana olen päässyt uudella tavalla sisälle Jorin arkeen ja tapoihin, ja
huomaan hänellä olevan omia tiukkoja sääntöjä, joiden noudattamisessa mulla on
suuria vaikeuksia. Enimmäkseen sen vuoksi, että Jori ilmeisesti kuvittelee mun
osaavan lukevan hänen ajatuksiaan.
Pelaan Väinön kanssa muistipeliä, kun Jori lompsii keittiöstä luoksemme.
”Lasia ei jätetä tiskipöydälle! Kuinka vaikeeta se o ymmärtää? Eikä
tiskikoneeseen työnnetä likaisia astioita happanemaan! Kaikki pitäis tehdä itte”,
hän huokaa teatraalisesti ja palaa keittiöön tyhjentämään likaiset astiat
koneesta takaisin tiskialtaaseen.
Alan saada tarpeekseni Jorin jatkuvasta kiukuttelusta.
”Siitä saakka, kun tultiin tänne, mulla on ollut olo, ettet sä oikeasti
halua meidän olevan täällä. Mä voin aivan hyvin mennä Väinön kanssa porukoille,
jos sä tarvitset omaa rauhaa ja tilaa”, sanon kulkiessani Jorin perässä
keittiöön.
”Kyl mää haluan,
et ootte täälä. Ette tietenkään mene muualle”, Jori vastaa tiukasti.
Hänen käytöksensä
ei silti muutu. Sinnikkäästi Jori väittää, että kaikki on hyvin ja haluaa
meidän olevan luonaan, vaikka hänen käytöksensä osoittaa muuta.
Piinallinen
viikko lähestyy viimein loppuaan ja perjantaiaamu valkenee. Illalla veisimme
Väinön Helsinkiin isällensä, ja seuraavana päivänä jatkaisimme kahdestaan
Kaakkois-Suomeen, Holiday Club Saimaalle, kuluttamaan Jorille antamani joululahjan.
Herättyään Jori
ehdottaa, että menisimme Ikeaan syömään lihapullia. Lähdemme matkaan melkein
heti, sillä Väinön kanssa heräsin jo monta tuntia aikaisemmin.
Istun vierekkäin
Väinön kanssa, Ikea-tarjottimet edessämme, ja Jori ottaa meistä kuvan. Pakotan
hymyn huulilleni. Nyt vasta huomaan, kuinka väsynyt olen viikon varpaillaan
kävelyn jäljiltä. Kuva ilmestyy Jorin Facebookin seinälle. Mielestäni postaus
on kaksinaamainen, sillä totuus Jorin kirjoittaman kauniin kuvatekstin takana on
aivan toinen.
Saamme syötyä,
ja siivoilen tarjottimiamme pois. Lähestyn Joria antaakseni suukon hänelle.
Jori kavahtaa kauemmaksi ja väistää suudelmani. Katsahdan häntä
loukkaantuneena.
”Kihelmöi huulta
sen verran, et varmaan herpes tulossa”, Jori toteaa.
En näe huulessa
mitään. Ärtymys polttelee rinnassani ja kyyneleet puskevat esiin. Paiskaan
tarjottimen liian suurella voimalla tarjotinkärryyn. Muovimuki tipahtaa
lattialle ja vierii kolinan saattelemana pöydän alle.
”Tarvii vittu
ruveta riehumaan!” Jori kailottaa.
”Nyt kaiken tän
viikon kiukuttelun jälkeen et pysty enää pussaamaankaan?” paasaan takaisin.
En välitä,
vaikka viereisissä pöydissä istuvat kuulevat riitamme.
”Onko pikkasen
itsekkyyttä ilmassa? Mää sentään ajattelen vaa sun hyvinvointia, ko en
tautisena pussaile.”
Mulkoilen Joria, ja kiukkuisena vien tarjottimet palautuspisteelle.
”Monelta tuon pätkän
täytyy olla toisessa kodissa?” Jori kysyy kesken automatkamme.
”Ei me mitään
tarkkaa aikaa olla sovittu, joskus illalla”, vastaan nyrpeänä.
Liityn viikon
kestäneeseen mykkäkouluun mukaan, emmekä Jorin kanssa puhu toisillemme mitään.
Kotiin
päästyämme Jori istuu lattialla risti-istunnassa läppäri sylissään ja mä
pakkaan tavaroitamme.
”Mun uikkarit o
siälä bokserilaatikossa. Ja ota pari t-paitaa mukaan”, Jori neuvoo läppärinsä
takaa.
”Täytyy varmaan
kohta ruveta tekemään lähtöä”, sanon ohimennen viikkaamisen lomassa.
”Voi vittu!” Jori
räjähtää. ”Mulla o kaikki vielä kesken! Siksi mää vittu kysyin monelta me
mennään, ja yks vaa sanoo, ettei mitään väliä!”
Tuijotan Joria epäuskoisena
hänen uimahousunsa edelleen käsissäni roikkuen.
”No kai sä ymmärrät,
että Väinöllä on kuitenkin nukkumaanmenoaika. Ei me nyt yötä myöten voida
matkustaa”, vastaan kuivasti.
Jori jatkaa
sadatteluaan, tarttuu vierellään olevaan ruuvimeisseliin ja raivopuuskassaan heittää
sen mua kohti. Saan juuri väistettyä sääreni ohi vilahtavan terän. En enää
pysty pidättämään tunteitani, vaan purskahdan itkuun. Silmät kyyneleistä
sokaistuneena hapuilen vaatekaapilla loppuja vaatteista.
”Ensin se vitun
Ikea-show ja nyt tää. Vittu mitä paskaa”, Jori pilkkaa.
”Nyt riittää!” karjaisen,
tartun vaatelaatikoihin ja heitän kaikki tavarat hyllyiltä lattialle.
Lähistöllä
kirjaa lukeva Väinö hätkähtää ja kääntää säikähtäneen katseensa mua kohti.
”Nyt riittää!
Lopeta tuo! Lopeta!” huudan Jorille kyyneleet silmistäni tursuten. ”Mä en jaksa
tätä! Koko joulun mä oon joutunut kävelemään varpaillani, kun sä raivostut
milloin mistäkin, enkä mitään osaa sun mielestä tehdä oikein!”
Huutoni saa
Jorin kiroilun ja nälvimisen viimein loppumaan, ja hän tuijottaa mua
jähmettyneenä. Hänen kasvoillaan käväisee jopa huvittunut ilme.
”Ootko vähä sekaisin
päästäs”, hän toteaa ivallisesti.
Nolostun
reaktiotani ja kaikessa hiljaisuudessa korjaan tekemäni sotkun.
”Kun mä…”
aloitan nyt jo rauhallisemmin, mutta Jori keskeyttää mut.
”Ny kaikki pitää
sen turpansa kiinni!”
Nielaisen kurkkuuni
nousseen möykyn takaisin vatsaani.
”Mä haluan
selittää sen Ikea-jutun. Miksi mä loukkaannuin. Mä haluan kertoa, mitä mä
tunsin silloin”, jatkan Jorin käskystä huolimatta.
”Mua ei
vittuakaan kiinnosta, mitä sää tunnet!” Jori jyrisee. ”Kaikki o aina vaa
minä-minä-minä, Saara-Saara-Saara! Miten mää sitten? Miten mun tunteet? Empatia
olis ihan kivaa välillä! Mulla ei ole aikaa tällaiseen paskaan!”
”Ei riitelyssä
ole kyse siitä, kuka voittaa, vaan että kumpikin saa tuoda tunteensa esiin”,
vastaan.
”Eihän ole!
Mistä muustakaan siinä olis kyse ko voittamisesta?” Jori väittää vastaan.
Tuijotan häntä
hölmistyneenä enkä oikein tiedä tarkoittaako hän mitä sanoo vai ei. Pyyhin kyyneleet
ja menen keittiöön Väinön luo.
”Anteeksi Väinö.
Äiti ei olisi saanut huutaa niin kovaa. Äiti vain suuttui Jorille. Sä et mitään
väärää tehnyt, eikä kukaan ole sulle vihainen”, kuiskaan Väinölle ja halaat häntä.
Väinö nyökkää
surkeana ja tunnen hirvittävän syyllisyyden pistoksen. Olenko mä täysin
sekaisin, kun reagoin tällä tavalla? Ehkä mä olenkin vain niin itsekäs. Jos
Jorilla tosiaan on tulossa huuleen herpes, niin mähän olen siinä tapauksessa käyttäytynyt
aivan kauhealla tavalla. Itkuni ei vain meinaa loppua. Sulkeudun vessaan ja
käyn vessanpöntön kannen päälle istumaan. Suljen kasvot käsiini ja vartalo
täristen itken niin hiljaa kuin vain osaan.
Tilanne
rauhoittuu, ja Jori saa pakattua omat tilpehöörinsä mukaan. Pakkaan matkalle
mukaan juomista ja evästä. Jori hakee auton rapun eteen, kannan kassit konttiin
ja vyötän Väinön turvaistuimeen. Istahdan pelkääjän paikalle ja lähdemme
liikkeelle.
Kymmenen
minuutin hiljaisuuden rikkoo Jori:
”Painoithan sää
sen oven kunnolla kiinni?” hän kysyy kireänä.
Vastauksessani
kestää sekunnin liian kauan.
”Jos et oo
täysin varma, ni tää auto kääntyy takaisin välittömästi!” hän ärähtää
uhkaavasti.
”Laitoin!”
vastaan, mutta en laisinkaan varmana, sillä en halua tietää mitä tapahtuu, jos
auto kääntyy takaisin.
Pääsemme Ideaparkin
kohdalle, ja Jori haluaa käydä ABC:n kautta ostamassa itselleen suklaata ja
energiajuomaa.
”Käyppä sää
ostamassa ne, ko istut siinä”, Jori komentaa.
Kaivan kassista
lompakkoani. Käteni osuu märkään. Nostan mehupullon laukusta ulos. Korkki on
huolimattomasti kiinni ja mehua on vuotanut kassiin. Nyt sitä valuu pullon
seinää pitkin käsilleni.
”Laita se heti
sinne lattialle, enneko se sotkee penkin!” Jori karjuu korvaani.
Hän kurottaa
ratin takaa, paiskaa edessäni olevan hanskalokeron auki ja heittää syliini kasan
pikaruokaravintoloista mukaan otettuja serviettejä. Ripeästi yritän kuivata
aiheuttamaani sotkua. Mehu sekoittuu kenkien mukanaan tuomaan hiekkaan ja siivoiluni
saa aikaan vain liejuisen lätäkön muovimaton päälle.
Jori kurvaa ABC:n
pihaan.
”Anna sen olla,
mee sinne kauppaan, ni päästään joskus perillekin.”
Nousen autosta
ulos, heitän valuvat servietit roskikseen ja kipaisen kaupasta Jorin pyytämät
eväät. On alkanut taas sataa lunta.
Kauniaista lähestyessämme
laitan Tiinalle viestiä, että olisimme pian perillä.
”Tuutteko
käymään kahvilla? Olisi mukavaa vihdoin tavata Jori”, Tiina vastaa.
”Tiina ja Mikko
kutsuu meidät kahville”, välitän kutsun Jorille.
Jori ei sano
mitään.
Kauniaisissa
ajamme vaaleankeltaisen paritalon pihaan.
”Jos jätetään
kahvittelut seuraavaan kertaan”, Jori viimein vastaa.
”Ai, okei.”
Nieleskelen
pettymystä. Aivan kuin Jori tietoisesti välttelisi Mikon ja Tiinan tapaamista. Miksi
tämäkin asia tuntuu näin pahalta?
Mikko ja Tiina
ovat eteisessä vastassa. Väinö kertoo isälleen suu vaahdossa saamistaan
joululahjoista. Selitän, että Jori on väsynyt, eikä nyt jaksanut tulla
kahvittelemaan.
Tiina tuijottaa
mua läpitunkevasti.
”Ootko sä
nukkunut huonosti, kun sulla on niin turvonneet silmät?” hän kysyy ja naurahtaa
myötätuntoisesti perään.
Havahdun
muutaman tunnin takaisen itkemisen muovaamaan ulkomuotooni.
”Joo, hehheh”, kuittaan
nopeasti.
Pääsen takaisin
autolle ja ehdotan pitsan hakemista. Pitsaa odotellessamme Jori tuijottaa
seiniä, eikä suostu juttelemaan kanssani – murahtelee vain yks kantaa
epätoivoisille small talk -yrityksilleni. Katselen muka-huolettomana ravintolan
seinille ripustettuja kuvia ravintoloitsijan perheestä ja hyllyillä seisovia kitschejä
koristeita. Sisälläni leviää tuttu möykky; se valtaa jo raajanikin, ja
tahattomasti hieron olkavarttani, kun kylmäävä särky polttelee nahassani.
Lopulta pääsemme
luokseni. Jori pysäyttää auton sisäpihalle vievän porttikongin eteen ja kömmin
autosta ulos avatakseni oven. Käännän avainta lukossa. Metallinen ovi kolahtaa
ja aloittaa hitaan avautumisensa. Hyppään takaisin autoon ja Jori ajaa pihaan.
Saamme lopulta
vietettyä kivan illan leffan ja pitsojen äärellä. Jorikin rentoutuu ja elokuvan lomassa suo mulle jopa yhden hymyn. Möykky sisälläni koteloituu pieneksi ja
huomaamattomaksi.
Nukkumaan
käydessä luen Tiinalta saapuneen viestin:
”Onko sulla ja
Jorilla kaikki kunnossa? Väinö puhui suihkussa, että sä olit vihainen Jorille.
Sen takiako ne silmäpussit oli?”
Nielaisen
hermostuksissani. Vastaan hänelle ainoastaan ”Joo”.
Jori kömpii
viereeni hampaiden pesulta.
”Tiina laittoi
viestiä, että Väinö oli maininnut meidän tämänpäiväisestä riidasta.”
”Kannattaisko
vähän miettiä! Lapsi kyllä kertoo kaiken toiseen kotiin!” Jori tulistuu heti.
Paasaaminen
jatkuu.
Jori vaikuttaa
pelkäävän maineensa menettämistä ja syyttää mua siitä, että Väinö on juorunnut
riidastamme toiseen kotiin. Syytökset tuntuvat epäreilulta. Hänhän se oli koko
viikon käyttäytynyt kuin mikäkin kusipää.
Aamulla
heräiltyämme kiehnään itseni Jorin kylkeä vasten. Silittelen häntä ja yritän suudella.
Jori väistää suudelmani ja hänen naamansa näyttää siltä kuin hänen
sieraimissaan olisi paskaa.
”Mikä sua
harmittaa?” kysyn.
”Ei mikään”, hän
vastaa nyrpeällä naamallaan.
”Näenhän mä,
että jokin sua vaivaa”, huokaan turhautuneena.
Jori ponnahtaa
istumaan ja jyrinä alkaa:
”Vituttaa, ko sää
et mitään asiaa voi hoitaa kunnolla! Kaikki pitäis tehdä itte! Mehut menee
pitkin autoa, ko et jotain korkkiakaan osaa sulkea kunnolla! Sen kotiavaimenkin
vois ottaa jo valmiiksi esiin, ni ei tartteis odottaa siinä auto seisahtuneena.
Kato ennakointia, ennakointia! Ja niitä juomalaseja ei vittu laiteta siihen
sohvalle! Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?”
Jos joku
ulkopuolinen olisi katsonut tilannetta, se olisi taatusti näyttänyt mielipuoliselta.
Istun sängyllä ja tuijotan Joria suu auki, sillä en voi uskoa kuulemaani. Jori
on jo noussut vihan yllyttämänä seisomaan ja raivoaa puoliksi huutaen.
”Siis sä oot
vihainen mulle, koska laitoin juomalasin oman sohvani käsinojalle?” kysyn
saadessani suunvuoron.
”Sama se kenen
sohva, sitä järkeä vois silti käyttää! Kato ennakointia, ennakointia!”
”Mä varmaan saan
omalle sohvalleni laittaa mitä mä itse halua. Tää on täysin absurdia, että sä raivoat
mulle tuollaisesta asiasta!”
Jollei Jorin
viha olisi ollut niin todellista, olisin todennäköisesti nauranut hänelle päin
naamaa.
”Ei tässä oo mitään
absurdia. Tää on vaa sun tyhmyyttä ja ajattelemattomuutta!” Jori raivoaa vastaukseksi.
Jorin haukkuja kuunnellessa
alan taas itkeä. Jori puhuu niin nopeasti ja niin tuohtuneena, että en saa
suunvuoroa. Istun sängyllä itkien, ja kuuntelen, kuinka kaikin puolin surkea
ihminen olen. Nyt ymmärrän ainakin, miksi hän oli koko joulun ollut niin
välttelevä: koska mä en osaa hänestä tehdä mitään oikein.
Työnnän itkuisen
kysymykseni Jorin saarnan väliin:
”Jos mä oon noin
paska, niin miksi sä sitten edes oot mun kanssa? Onko mussa mitään hyvää sun
mielestä?”
Viimein Jori
vaikenee ja jää tuijottamaan mua kädet lanteillaan.
”Kyse ei oo
siitä. Kunhan oot jatkossa vaa huolellisempi, ni mun ei tarvitse suuttua sulle”,
hän vastaa kuin asia olisi itsestään selvä.
Jori poistuu
vessaan ja siirtyy sieltä olohuoneeseen. Telkkari aukeaa. Tyrmistyneenä jään
sänkyyn istumaan ja itku tulvii sisältäni toistamiseen. Otan puhelimeni esiin
ja vastaan Tiinalle:
”Jori on välillä
todella ankara mua kohtaan ja aika äkkipikainen.”
Tiina vastaa
heti; ihan kuin hän olisi odottanut jotain tällaista. Nyt kun totuus Jorin kummallisesta
käytöksestä on paljastunut jollekin ulkopuoliselle, vuodatuksestani ei meinaa
tulla loppua. Kirjoitan kiivaasti ja kerron Tiinalle kaiken Jorin viime
viikkojen käytöksestä. Kerron kuinka räjähdysherkkä Jori on ja kuinka hän juuri
äskenkin haukkui mut pystyyn, koska jätin juomalasin sohvan käsinojalle.
Jori huhuilee olohuoneesta,
että tulisin hänen kanssaan katsomaan telkkaria. Hänen äänensä on lempeä.
Tunnen hirvittävää vastenmielisyyttä; miten hänen mielialansa voi muuttua näin
nopeasti äärilaidasta toiseen? Jatkan viestinvaihtoa Tiinan kanssa kuin en
olisi Jorin pyyntöä kuullutkaan. Jori huomaa tämän ja astelee luokseni.
”Mitäs noin
helvetin tärkeää siälä puhelimessa oikein o?” Jori pamauttaa vihaisena. ”Laita
se luuri pois ja tuu mun kanssa kattomaan ohjelmia.”
Loukkaantuneena
käännän selkäni Jorille ja jatkan itsepintaisesti viestien kirjoittamista. Jori
jää tuijottamaan selkääni, ja hetken pelkään jo uutta räjähdystä, mutta sitten
hän kääntyy kannoiltaan ja löntystää takaisin sohvalle.
”Tulisit ny
pussailemaan ja halimaan”, iloinen pyyntö kuuluu.
Meidän olisi
parin tunnin kuluessa tarkoitus lähteä ajamaan kylpylään. Sillä samalla
jakohihnalla, jonka takia hän oli vastikään tehnyt mulle oharit. Haluaisin
perua koko reissun. Tiina kirjoittaa, että voisimme näpäyttää Joria, ja hän
lähtisikin Jorin sijasta kanssani kylpylään. Pelkkä ajatus tuottaa mielihyvää
ja tirskahtelen salaa – se olisi Jorille aivan oikein.
Jori jatkaa sinnikästä huhuiluaan, ja lopulta nöyrryn ja menen sohvalle istumaan. Jään tahallani toiselle puolelle sohvaa mököttämään. Jori on iloisella tuulella. Paha olo velloo sisälläni – pitäisikö munkin olla jo unohtanut koko asia? Jori vetää mua väkisin kädestäni kainaloonsa. Oloni on kamala, mutta en uskalla näyttää sitä Jorille, jotta peto hänen sisällään ei pääsisi taas valloilleen.