Olen edelleen loukkaantunut Jorin käytöksestä, mutta lopulta suostun
lähtemään kylpylään hänen kanssaan – olihan se jo maksettukin.
Autossa en jaksa puhua, eikä Jori voi olla huomaamatta närkästymistäni.
Jorilla on täysin eri vaihde päällään kuin aamulla herätessään ja mua
haukkuessaan, ja nyt hän yrittää nöyränä lepytellä mua.
”Sun käytös ei ollut ollenkaan hyväksyttävää. Mä en aio katsella sitä,
että sä haukut mua”, sanon.
Jori vakuuttaa ymmärtävänsä ja olevansa pahoillaan. Paha oloni
alkaa vihdoin hellittää. Tuntuu, että saamme puhuttua asiat läpi. Tiina kyselee
WhatsAppissa mikä tilanne, ja vakuutan hänellekin, että Jori vihdoin ymmärtää käyttäytyneensä huonosti.
Kolmen tunnin ajomatkan päätteeksi saavumme hotellin pihaan. Lunta on valtavasti – paljon enemmän kuin Tampereella, puhumattakaan Helsingistä. Näyttää kuin olisimme saapuneet talven ihmemaahan. Kirjaudumme hotelliin ja kannamme laukkumme käytävää pitkin huoneeseemme.
Se on upea.
”Mää oon vaa ollut niin kauheen stressaantunut viime aikoina, ja siks mun
pinna on ollut koetuksella”, Jori toteaa koiranpentukatseen kera. ”Ehkä me molemmat ollaan oltu
vähän loman tarpeessa.”
”Kyllä mä ymmärrän”, vastaan ja halaan häntä.
Jori tarttuu hellästi poskistani kiinni ja katsoo anteeksipyytelevästi syvälle silmiini.
Sitten hän suutelee mua. Tuntuu eliniältä, kun viimeksi olen tällaisen suudelman häneltä saanut. Jori irrottaa huulensa omistani ja tutkiskelee kasvojani.
”Sää oot kaunis, tiedäthän sen? Rakastan sua”, Jori sanoo hellästi.
Illan kylvemme kylpyläosastolla pitkän kaavan kautta. Kylpylä on ihanasti
valaistu sinisillä, violeteilla ja keltaisilla valoilla, luoden ympärillemme
taianomaista tunnelmaa. Kylpemisen lomassa istumme lepotuoleilla nauttimassa
oluitamme. Seuraan katseellani suihkulähteellä leikkiviä lapsia, ja ajattelen
mielessäni, että seuraavalla kerralla täytyy ottaa Väinö mukaan.
”Mun mielestä on ihanaa, kuinka hyvin sä oot ottanut Väinön mukaan sun
elämään. Se on tosi tärkeää mulle”, sanon Jorille lasten leikkiä seuraten.
”Tietenkin muksu kuuluu tähän pakettiin. Haluun kasvattaa Väinön ko oman lapsen”, Jori sanoo.
Hymyilen hänelle.
”Mut sun olisi ehkä syytä miettiä
sitä, kuinka lepsu sää oot sille. Nyt se ei ehkä haittaa, mut jos meno jatkuu
tuollaisena, kymmenen vuoden päästä sulla ei oo enää mitään otetta siihen. Vaimonki
poika huoritteli äitiään, ko se ei laittanut sille mitään rajoja. Sanoinkin sille
kerran, et jos se ei kuuluisi ruokakuntaan, olisin pistellyt turpaan
tuollaiselle kiittämättömälle kakaralle.”
Kylpylän luoma taika pirstoutuu miljooniksi palasiksi. Mulla ei ole
otetta lapseeni? Olen liian lepsu? Mielestäni mulla ja Väinöllä on kaikki
hyvin. Mistä ihmeestä Jori oikein puhuu?
”Kunhan vaa kiinnität huomiota rajoihin, ni kaikki menee hyvin”, hän
kuittaa kommenttinsa.
Kylpemisen jälkeen käymme syömässä ja keilaamassa. Samalla Jori juottaa mua humalaan.
Hohtokeilan violetissa valossa hän katselee mua lumoutuneena.
”Hitto, et sää oot kaunis”, hän sanoo ja hörppää tuopistaan.
On mun vuoro keilata. Otan pallon käteeni ja sihtaan huolellisesti…
kaato! Käännyn voitonriemuisena Joria päin, joka istuu takanani katse
puhelimessaan. Jori kertoo Hannelta terveisiä. Astelen Jorin luo ja ehdin
nähdä, kuinka Jorin ja Hannen viestiketjussa sydän-giffit loistavat.
”Miksi se lähettelee sulle sydämiä?” kysyn humalan rohkaisemana.
”En mää tiedä. Meillä ny muutenkin o tapana lähetellä 3000 viestiä
päivässä toisillemme.”
Kello on jo kaksi yöllä ja haluaisin nukkumaan, mutta Jorilla on draivi
päällä. Hän raahaa mut mukaansa baariin ja tuputtaa väkisin olutta. Maailma
pyörii ympärilläni, sillä olen niin humalassa. En saa alas enempää ja pelkään jo seurauksia, mutta Jori tyrkyttää täyttä oluttuoppia naamaani.
Kun Jori viimein päästää meidät takaisin hotellihuoneeseen, hän laittaa telkkariin
pornoa ja panee mua. Jorin takana lihaksikas adonis seivästää hillittömällä
kullillaan laihaa silikoni-bimboa.
Paluumatkalla poikkeamme Lappeenrannan keskustaan kahville ja löydämme
avoinna olevan vety-kioskin. Loppumatka sujuu rauhallisesti, mutta hiljaisesti,
sillä en krapulan takia jaksa puhua. Tiina lähettelee viestejä ja varmistelee,
että kaikki on hyvin.
Pitkän kotimatkan päätteeksi kannamme yhdessä tavaroitamme Jorin luokse. Kerrostalon
pihaan on ilmestynyt muutama huonekalu ja rapun ovi on selällään.
”Onko pakko jättää roinat tähän?” Jori sadattelee pihan tavaroille.
Hän on jälleen huonolla tuulella.
”Ehkä joku muuttaa ja ne on siksi siinä”, vastaan olkiani kohauttaen.
Samalla hetkellä rapusta kävelee ulos yläkouluikäinen poika.
”Onko nää tavarat teidän?” Jori kysyy pojalta kuuluvalla äänellä.
”Joo, me ollaan muuttamassa”, poika vastaa hämmästyen Jorin kysymystä.
”Parempi oliskin sitten viedä ne vittuun täältä!” Jori karjaisee pojalle.
Yhdessä pojan kanssa hätkähdän Jorin raivokohtausta. Poika kääntyy kannoiltaan
takaisin sisään luoden Joriin yksittäisen ”helvetti mikä hullu” -katseen. Olen
itse vähintäänkin yhtä järkyttynyt kuin tuo poika Jorin ennakoimattomasta
reaktiosta. Yritän neutraalisti puolustella poikaa, sillä hän tuskin on millään
lailla vastuussa noista tavaroista. Jori on raivoissaan. Mua hävettää olla
Jorin seurassa ja toivon voivani vajota maan alle.
Mutta kun Väinö ei ole enää kanssamme, Jorin käytös muuttuu. Loppuajan lomastani Jori käy töissä. Aamutauoillaan hän tulee käymään kotonaan, jotta saa kahvitella kanssani. Lounasaikaan hän vie mua ulos syömään. Rakastelemme joka ilta.
Viimeisenä päivänä ennen Helsinkiin paluuta, makaamme sylikkäin sängyllä ja Jori silittelee tukkaani.
”Mää haluun elää vanhaksi yhdessä sun kanssa. Niin, et meillä olisi sitten
vierekkäiset kiikkustuolit. Oon elänyt neljäkymmentä vuotta, ja vasta ny mää tiärän,
mitä oikea rakkaus o. En koskaan oo tavannut ketään sun kaltaista”, Jori
kuiskuttelee korvaani.
”Mäkään en oo koskaan tavannut ketään sun kaltaista”, vastaan sydän Jorin
sanoista pakahtuen.
”Oot mun elämäni rakkaus”, Jori sanoo, ja päädymme rakastelemaan.
Illalla Jori ajaa mut ja Roosa-kissan takaisin Helsinkiin. Hän viettää yön kanssani
ja seuraavana aamuna palaa takaisin Tampereelle.