Muuttoni jälkeen Jorista tulee uusi ihminen – tai samanlainen kun hän suhteemme
alussa oli. Apatian musta pilvi on haihtunut pois ja tilalle tullut toimelias,
iloinen ja hellä mies. Jori haluaa auttaa jopa kotini laitossa. Käymme yhdessä
Ikeassa, josta ostan itselleni uusia huonekaluja ja kodin tarvikkeita. Saamme
juuri ja juuri kaikki laatikot ja Ikea-kassit lastattua Jorin farmarivolkkariin.
Autossa otan meistä selfien. Kuvassa Jori istuu kuskin paikalla ja mä pelkääjän
puolella. Välistämme sojottaa tuulilasia hipovat pahvilaatikot.
”Laita se naamakirjaan, ni kaikki sun poikaystävät näkee”, Jori sanoo.
Julkaisen kuvan Facebookissa ja kirjoitan kuvatekstiin: ”Mansesterissa
kaikki hyvin.”
Illat vietämme luonani huonekaluja kasaten, musiikkia kuunnellen ja
intohimoisesti rakastellen. Olin sittenkin oikeassa: kaikki kääntyisi parhain
päin muuttoni myötä.
Tyhjennän muuttolaatikoita kaappeihin ja Jori virittelee asuntooni puhelimellaan
hallinnoitavaa web-kameraa.
”Mitä sä tuolla teet?” kysyn.
”Voi vaikka kissoja vakoilla, ko on töissä”, Jori vastaa vakuuttavasti. ”Mää oon aina tykännyt leikkiä laitteiden kanssa. Joskus 90-luvullakin ostin ittelleni sellaisen laatikon kokoisen videokameran ja kuvasin naapureiden ikkunaa, ko ne harrasti seksiä”, hän naureskelee muistolleen.
Lauantaina Laura tulee luokseni katsomaan uutta asuntoani. Jori istuu
olohuoneen lattialla ruuvaamassa keittiön tuolia. Avaan Lauralle oven ja
halaamme toisiamme. Laura astuu peremmälle asuntoon ja näkee Jorin. Hänen kehonsa
kiristyy. Tiedostan, etten ole kertonut perheelleni, että en jättänytkään Joria
ennen muuttoani, vaikka vannoin niin. Kurkkuani kuristaa. Jorikaan ei
tiedä, että olen kertonut Lauralle kaiken.
Siirrymme Lauran kanssa keittiöön ja jatkamme jutustelua tavalliseen
tapaan, vaikka hänen kasvonsa ovatkin kiusallisen kireät. Anteeksi, etten
kertonut sulle! Yritän teeskennellä, ettei tilanteessa ole mitään outoa, ja
Laura ojentaa tupaantuliaisiksi pienen paperikassin. Otan sen kiitosten kera
vastaan. Kassissa on paikallisen paahtimon kahvia ja tummaa suklaata.
Mielestäni en ole ansainnut koko lahjaa.
Ennen lähtöään Laura luo vielä yhden hiljaisen, epäluuloisen katseen
kohti olohuonetta, mutta ei sano mitään.
Maanantaina herätyskelloni soi tasan seitsemältä. Jorikin nousee ylös,
sillä hän on luvannut viedä mut töihin; hän on jälleen kerran sairaslomalla.
Työpaikan pihalla suutelen Joria ja loikkaan autosta ulos. Kävelen pääovista
sisään ja suuntaan sovittuun tapaamispaikkaan. Uusi esihenkilö on täsmällinen.
Kättelemme ja lähdemme ensin hallintoon hoitamaan paperityöt. Sieltä saan omat
avaimet ja kulkulätkän. Hallinnosta siirrymme hissiin, ja hissi kuljettaa meidät
pukuhuoneelle. Esihenkilö näyttää pukukaappini ja pyytää mua vaihtamaan
vaatteet. Edellisessä työpaikassa pukeuduin kirurginvihreään, nyt
laivastonsiniseen.
Osastolla sulkeudumme kahvihuoneesta irrotettavaan neuvottelutilaan,
jossa käymme läpi työpaikan ohjeita ja toimintakulttuuria. Virallisen osuuden
jälkeen esihenkilö tutustuttaa mut perehdyttäjääni, ja jään tämän matkaan.
Perehdyttäjä ohjaa mut leikkaussaliin. Yhtäkkiä jännitän hirveästi − mitä jos
mä en osaisikaan enää mitään? Työpäivän myötä totean jännittäväni turhaan,
sillä vastaanotto työpaikalla on lämmin.
Työpäivän päätyttyä Jori odottaa pääovien edustalla autossaan. Loikin
iloisena autolle ja suutelen Joria.
”No, miten meni?” hän kysyy.
”Oli tosi kiva päivä! Työkaverit ja työ vaikuttavat kivoilta!” hihkun
innoissani.
Seuraavat viikot vietämme Jorin kanssa tiiviisti yhdessä. Käymme kaupungilla
treffeillä ja ulkona makkaranpaistoretkillä. Seksielämämme palautuu lähes normaaliksi
ja meillä on rentoa ja hauskaa yhdessä.
Jorin sairasloma venyy. Melkein joka päivä hän hakee mut töistä ja useimpina
myös vie sinne. En voisi olla onnellisempi, sillä edeltävien kuukausien
katoamistemppujen ja välttelyn jälkeen hän vihdoin haluaa olla kanssani. Muuttoni
jälkeen Jori on viettänyt luonani käytännössä kaiken ajan.
Tunnen olevani maailman onnekkain nainen; mulla on uusi unelmieni työ,
asun samassa kaupungissa perheeni ja rakkauteni kanssa, ja olin saanut monta
kuukautta tauolla olleen urheilunkin käynnistettyä uuden, kivan treenipaikan
myötä.
Uuden asuntoni lähellä ei ole isoa kauppaa, joten herrasmiehenä Jori lupaa
käyttää mut viikoittain automarketissa, jotta säästäisin rahaa. Työpäiväni
jälkeen käymme Pirkkalan Prismassa tekemässä viikonlopun ruokaostokset. Kaupasta jatkamme Jorin luo viettämään viikonloppua. Laitamme yhdessä ruokaa, kuuntelemme
musiikkia ja nautimme viiniä. Kaikki tuntuu täydelliseltä. Keittiössä jutellessamme
Jori ehdottaa, että voisimme seuraavana lapsivapaana viikonloppuna mennä
yhdessä Tallinnaan. Innostun ajatuksesta. Katsomme netistä matkoja, ja päätämme
viettää yhden yön myös hotellissa, jotta aikaa jäisi kaupungilla kiertelyyn.
Varaan matkan. Sovimme, että Jori maksaa oman osuutensa myöhemmin.
Ruoan jälkeen menemme suihkuun. Jori saippuoi pesusienen, kääntää mut
vatsa seinää vasten ja aloittaa selkäni hieromisen. Suljen silmäni ja nautin saamastani
huomiosta. Jori kumartuu lattialle istumaan ja pyörittelee sientä reisilläni ja
pakaroillani. Erektio kasvaa hänen ristiin asettamiensa jalkojen väliin. Pesen
saippuan iholtani pois, Jori tarttuu pakaroistani kiinni ja työntää sinne kasvonsa.
Sunnuntaina käymme viemässä Jorin vanhan telkkarin tämän isälle, sillä saamillaan
ylityörahoillaan hän on ostanut itselleen uuden, 75-tuuman telkkarin. Jorin isä
haiskahtaa vahvasti oluelta ja hänen äitipuolensakin silmät seisovat
epäilyttävästi päässä.
Makuuhuoneessa Jori virittelee telkkaria paikalleen. Juttelemme niitä
näitä ja kerron Jorin vanhemmille muutostani. Pian Jori saa telkkarin
viriteltyä, ja jäämme kaikki neljä tuijottamaan sitä. Telkkarissa pyörii
mainos, jossa miesääni sanoo matalasti: ”Nainen kuuluu nyrkin ja hellan
väliin.”
”Noni, kuulitkos?” Jori tökkii kylkeäni kyynärpäällään ja iskee silmää.
Kömpelösti yritän naurahtaa muiden mukana, jotta en herättäisi epäilyksiä,
millainen totuus vitsin taustalla oikeasti on.
Viikonlopun jälkeisenä tiistaina Laura tulee luokseni viettämään iltaa. Jori
on aikeissa olla luonani tyttöjen illasta huolimatta, joten jouduin sanomaan,
että haluan viettää Lauran kanssa aikaa kahden. Hän on näreissään, vaikka selitän,
että se on tyttöjen ilta, eikä hän tietenkään voi silloin olla paikalla.
Huomenna taas näkisimme.
Iltapäivästä Laura rimpauttaa ovikelloa. Hänellä on mukanaan juotavaa ja
kasvonaamiot. Halaamme lujasti. Teemme yhdessä ruokaa ja kertaamme kuulumiset.
Illan kuluessa laitan Jorille viestin:
”Rakastan sua.”
”Onko kivaa puhua paskaa musta?” hän vastaa.
Arvaan Jorin olevan humalassa ja mieleni synkkenee. Mikä helvetti häntä
taas vaivaa? Miten hän osaa aina oikealla hetkellä valita ne kaikista
paskimmat sanat. Annan asian olla, sillä en halua pilata iltaa Jorin oikkujen vuoksi.
Mutta Laura vakavoituu. Hän puntaroi sanojaan tarkkaan ja harkitusti:
”Sun on pakko jättää Jori.”
Määrätietoisena Laura perustelee asiansa. Arvelen hänen suunnitelleen
puhettaan etukäteen. Ja tiedän myös hänen olevan oikeassa, mutta silti mieleni
mustuu hänen ehdottomuudestaan.
”Mutta mä rakastan häntä, ja nyt asiat on paremmin.”
Yritän mutta en pystykään selittämään Jorin käytöstä. En pysty
selittelemään väkivaltaa olemattomiin.
”Sä oot liian hyvä Jorille”, Laura sanoo vakavana.
”Oot varmasti oikeassa, mutta rakastan häntä, ja on hänessä hyviäkin
asioita ja meissä paljon hyvää”, soperran itkuisena.
”Mitä hyvää sä hänestä löydät?” Laura kysyy.
Kauhukseni huomaan, että en osaakaan vastata kysymykseen, vaan takeltelen
sanoissani, kun yritän keksiä jonkun hätäisen vastauksen tai valheen.
”Mä rakastan häntä. Ja hän on auttanut kauheasti uuden kodinkin kanssa.”
”Niin kiva ele kuin se onkin, se ei riitä, eikä sillä voi pyyhkiä pois mitätöintiä
ja haukkumista ja väkivaltaa sua kohtaan.”
Tiedän Lauran puhuvan totta, mutta yritän silti selitellä Jorin käytöstä
tämän puolesta. Se olisi helpompaa ilman Jorin äskeistä viestiä.
”Mä pelkään niin paljon, että jään yksin. Nyt kun vihdoin oon löytänyt
jonkun, joka sanoo haluavansa olla kanssani loppuun asti. Mitä jos en enää
löydä ketään ja jään ikuisesti yksin?” itken lopulta.
Tällä kertaa puhun totta. Pelkään, ettei kukaan muu halua olla kanssani,
enkä kelpaa kenellekään. Aina me naureskelemme crazy catlady -vitseille,
mutta todellisuudessa pelkään, että se on kohtaloni, jos tämä parisuhde ei
onnistu. Haaveilen perhe-elämästä ja toisesta lapsesta, ja tiedostan olevani
pian liian vanha sellaiseen. Sitä paitsi joku joskus sanoi, että ihminen
rakastuu elämänsä aikana vain yhden tai kaksi kertaa. Tämä on toinen kertani.
Mitä jos kolmatta ei enää tule ennen kuolemaani?
”Et varmasti jää. Sä ansaitset niin paljon parempaa kuin sen”, Laura yrittää vakuuttaa.