Pötköttelen Jorin kanssa sängyllä läppäri sylissämme ja selailemme matkatoimistojen
sivuja. Täytän pian 30, ja pyöreiden kunniaksi haluan lähteä ulkomaille. Oikeasti
haluaisin matkustaa sinne yksin, mutta pelkään Jorin suuttuvan siitä, joten
pyysin häntä mukaani. Salaa toivoin, että hän olisi kieltäytynyt, mutta yllätyksekseni
hän suostui, vaikka jatkuvasti ruinasi tyhjästä pankkitilistään.
Valitsemme Berliiniin. Jori ostaa lennot ja mä majoituksen.
Summat menevät tasan, joten matka olisi näin ollen puoliksi kustannettu. Jori
ei ollut vielä maksanut osuuttaan Tallinnan reissusta, mutta en kehtaa häntä painostaa
asian suhteen. Töissä kahvitauolla kerron matkustavani miesystäväni kanssa
Berliiniin. Saan heti useita menovinkkejä ja alan jopa innostua matkasta.
Haaveilen pyöräretkestä kanaalin varrella, ravintoloista ja taidemuseoista.
Jorin kanssa menee vaihteeksi hyvin, joten rikosilmoituksen olemassaolo
kummittelee mielessäni. Tuntuu pelleilyltä leikkiä pariskuntaa, kun samalla
rikosprosessi pahoinpitelystä vaanii nurkan takana. Pelkään, ettei
parisuhteemme tulisi kestämään sitä, joten kesken työpäivän soitan poliisilaitokselle.
”Haluaisin perua rikosilmoituksen.”
”Mistä syystä haluatte perua sen?” ystävällinen naisääni luurin
toisessa päässä kysyy.
”Puolisoni kävi muhun käsiksi, mutta myöhemmin on käynyt ilmi sen
johtuneen hänen terveysongelmistaan ja stressistä. Hänellä on ADHD, masennusta
ja somaattisen terveyden kanssa haasteita. Ja hän pyysi multa anteeksi”,
sepitän puhelimeen.
”Ai pahoinpitely? No tuota, minun täytyykin sitten vähän selvittää, voiko
sitä edes perua siinä tapauksessa. Sopiiko, jos soitan uudelleen?”
Odottelen hermostuneena, ja pian virkailija soittaa takaisin ja kyselee
uudelleen perumisen syitä. Ystävällinen sävy on viilentynyt, ja nyt hän kuulostaa
siltä, ettei usko mua.
”Kyseessä on kuitenkin asianomistajarikos, joten peruminen onnistuu”,
virkailija lopulta toteaa.
Puhelun loputtua huokaisen helpotuksesta, mutta en ole varma olenko
oikeasti kovinkaan helpottunut. Kerron asiasta Jorille.
”Kiitos ja anteeksi”, hän kirjoittaa vastaukseksi.
Ehdotan Jorille, että voisimme perjantaina töideni jälkeen mennä ulos
kuuntelemaan live-musiikkia. Ajattelen, että treffit tekisivät meille hyvää; ja
ainakin ne saisivat Jorin hetkeksi irti projektiensa parista. En oikeastaan
edes tiedä, mitä projekteja hänellä on käynnissä tai mitä hän kaiket päivät
tietokoneellaan tekee – asia kun ei mulle kuulunut – mutta koneen ääressä hän yleensä
istui aamusta yöhön. Jorista treffit ovat hyvä idea. Sovimme, että menemme
ensin hänen luokseen, ja sieltä bussilla kaupungille.
Töideni jälkeen käyn kodin kautta vaihtamassa iltarientoihin sopivat
vaatteet päälleni ja ruokin Roosan. Matka kotoa Jorille kestää yli tunnin,
sillä joudun vaihtamaan bussia keskustassa. Jori ei ole tarjoutunut hakemaan
mua, enkä uskalla häneltä sitä pyytää.
Keskustassa myöhästyn jatkoyhteydestä. Treeneistä kipeytyneiden reisieni
kanssa yritän juosta viereiselle bussipysäkille, mutta kuski sulkee oven nenäni
edessä ja kaasuttaa matkoihinsa. Vaijeri kiristyy päässäni. Vilkaisen
bussiaikatauluja ja seuraava yhteys tulisi vasta parinkymmenen minuutin päästä.
Seison keskellä aurinkoista ja kevättä lupailevaa keskustoria, ja yhtäkkiä
mua ärsyttää kaikki. Uupumus valahtaa kehooni; tuntuu kuin hartioillani olisi
taas se tuhannen kilon kivisäkki, joka likistää keuhkojani ja pistelee
hartioilla estäen veren virtauksen aivoihin. Haluan lähteä takaisin kotiin,
mennä nukkumaan ja unohtaa surkean elämäni. Katselen ohilipuvaa ihmismassaa ja
uskon kaikkien muiden elämän olevan onnellista. Haluaisin huutaa ja raivota
ääneen.
Vihdoin jatkoyhteys saapuu. Ilmeettömänä tuijotan bussin ikkunasta ulos
ja oloni on kauhea. Mistä tämä oikein kumpuaa? Emme olleet riidelleetkään pariin
viikkoon, joten ei se siitäkään voi johtua. Olenko tulossa hulluksi?
Jori avaa oven ja huomaa mun olevan allapäin. Käyn sängylle istumaan ja
nojaan velttona sängynpäätyyn. Piristykseksi Jori kantaa mulle Jekku-shotin.
”Juo ittes mukavaksi”, hän tokaisee virnistäen ja jatkaa askareitaan
tietokoneen äärellä.
Mua ei naurata. Jori istuu lattialla risti-istunnassa läppäri sylissään.
Samassa asennossa hän on luultavimmin viettänyt koko päivän. Juttelemme päivän
kuulumisia ja kulautan juoman alas. Jori ehdottaa, että voisimme ennen
kaupungille lähtöä käydä yksillä hänen lähikapakassaan.
”Tulisitko hetkeksi mun viereen?” pyydän Jorilta.
Kamalan oloni keskellä en tarvitsisi mitään muuta kuin Jorin lämmön
ihollani ja yhden halauksen.
”Mää en ny ehdi, ko mulla o täs muita kiireitä”, hän vastaa nostamatta
katsettaan läppäristään.
Epäuskoisena tuijotan Joria, jonka vatsa pullistelee t-paidan helman alta. Jekun sisältämä alkoholi imeytyy verenkiertooni ja silmien
tarkentaminen alkaa tuntua tahmealta.
”Miksi sä et enää halua koskettaa mua?” kysyn vaimeasti.
Jori huitaisee läppärin kannen kiinni ja ponnahtaa ylös.
”Vittu tarviiko taas alkaa vänkäämään? Aina pitää olla riitaa haastamassa!
Sulle ei vittu mikään riitä!” Jori huutaa ja lähtee asunnosta ulos.
Ulko-ovi paiskautuu kumeasti kiinni.
Jään istumaan sängylle lasi kädessäni. Hymähdän ilottomasti. Päässäni
surisee ja kivisäkki hartioillani käy entistä raskaammaksi. Kaikki elämä tuntuu
valuvan kehostani ulos. Kipitän keittiöön ja kaivan kaapista avatun Jekku-pullon.
Kumoan juomalasin täyteen. Jos tässä ei sitten muutakaan voi tehdä, niin
voin vaikka vetää perseet. Kaadan lasin sisällön kurkustani alas yhdeltä
istumalta.
Laitan musiikin soimaan. Välittämättä naapureista väännän volumen
kaakkoon ja tanssin silmät kiinni pomppien ja tukka hulmuten. Sophia Somajon ääni
raikaa kaiuttimista:
I wish
that I did not know
Where all
broken lovers go
I wish
that my heart was made of stone
Yeah if I
was a bulletbroof
I’d love
you black and blue
If I was
solid like a jewel
If I had a
diamond heart
I’d give
you all my love
If I was
unbreakable
If I had a
diamond heart
You could
shoot me with a gun of gold
If I was
unbreakable
Kyyneleet valuvat silmistäni, mutta en halua enää välittää – en jaksaisi
enää välittää. Humala nousee päähäni kuin lekalla lyöden.
Käyn kaatamassa itselleni vielä uuden lasillisen juomaa, kun jo haparoiva
katseeni osuu keittiön lattialla lojuvaan kortsuun. Se makaa roskiksen
vieressä. Me emme käytä kortsuja, sillä mulla on kierukka. Ja sitä paitsi mä
olen lateksille allerginen ja Jori tietää sen varsin hyvin. Voi vitun
paskapää. Mua ei enää edes kiinnosta. Nappaan kortsun käteeni, ja kaivan
keittiön kaapista kultasuklaa-rasian, johon olen kuukausia sitten kirjoittanut:
”Rakastan sua aina.” Asettelen ne vierekkäin eteiseen näkyvälle paikalle, jotta
hän varmasti näkisi ne tullessaan kotiin.
Kumoan toisen lasin juomaa alas ja filmi katkeaa.
Tärisen horkassa, sillä mulla on hirvittävän kylmä. Yritän avata
silmiäni, mutta maailma ympärilläni pyörii voimakkaasti, ja se saa mut voimaan
kauhean pahoin. Puristan silmäni takaisin kiinni. Sen verran ymmärrän, että
makaan kylpyhuoneen lattialla. Miten mä tähän jouduin? Kaakelilattia on
jääkylmä, eikä lihasvärinä ota loppuakseen. Etäisesti havaitsen Jorin olevan
läsnä, mutta en pysty edes avaamaan silmiäni, saati kohottamaan päätäni.
Ymmärrän, että hän puhuu jotain hyvin vihaisella äänellä, mutta en saa mitään
selvää siitä.
”Huomenna mää jätän sut”, hänen äänensä kaikuu kaakeleissa täynnä syvintä
inhoa.
Alan oksentamaan. Olen niin voimaton, etten pysty liikuttamaan vartaloani
senttiäkään. En pysty sanomaan mitään. Olen kuin räsynukke, joka on unohdettu
kadulle lojumaan. Oksennan itseni päälle. Hiukseni ja poskeni kastuvat oksennuksesta.
Mua hävettää. Tarkoitukseni ei ollut juoda itseäni tähän kuntoon. Kuinka mä
edes olen näin huonossa kunnossa? Pääni on liian sumuinen voidakseni ajatella
illan kulkua.
Filmi katkeaa uudestaan. Havahdun siihen, että tärisen entistä
kauheammin. Oksennan lisää. Olen varma, että kuolen. Mulla ei ole koskaan ollut
näin kauheaa oloa kuin nyt. Kuolen alkoholimyrkytykseen. Tai hypotermiaan. Tai
molempiin. Jori antaa mun kuolla tähän. En saa silmiäni auki ja tajuni lähtee
uudestaan.
Havahdun taas. Jori repii housuja pois jaloistani.
”Näytäpä tänne vähän sitä söpöä peppua”, hän puhelee viettelevästi.
Vihainen äänensävy on tiessään.
Ymmärrän saman tien tuon lauseen tarkoittavan seksiä. Säikähdän.
”Ei. Älä”, saan vaivoin soperrettua.
Ääneni on niin heiveröinen, etten tiedä sanoinko oikeasti jotain vai
ajattelinko vain. En pysty vastustelemaan, sillä olen kuin halvaantunut. En
pysty avaamaan silmiä, enkä sanomaan mitään. Välittämättä kieltävistä
sanoistani, Jori repii housuni ja stringini pois päältäni ja vetää velton
ruumiini istumaan seinää vasten. Kaatumiseni estää vain Jorin tuki. Pääni
retkottaa velttona ja hengitykseni on raskasta ja vaikeaa. Istuma-asento saa maailman pyörimään entistä villimpänä ympärilläni. Jori vetää paitani
pois päältäni. Käteni ovat makaronia. Yritän vain keskittyä hengittämiseen. Pelkään
aivojeni hengityskeskuksen lopettavan toimintansa hetkenä minä hyvänsä. Jori
tuskin osaisi elvyttää.
Rintaliivit napsahtavat auki. Istun siinä alastomana, velttona ja
kylmissäni, tukka ja naama oksennuksessa. Jos en olisi niin surkeassa kunnossa,
en olisi eläissäni hävennyt niin paljon kuin nyt. Jori laittaa suihkun auki ja
päälleni virtaa lämmin vesi. Nyt vasta huomaan kuinka kylmettynyt olenkin. Jori
suihkuttaa vartaloni kauttaaltaan ja tärisen hulluna. Olen helpottunut, ettei
hän yrittänytkään panna mua. Nojaan takaraivoani seinään ja hengitän suun
kautta silmät yhä kiinni. Vesi tuntuu hyvältä ja jääkylmien raajojeni verenkierto
palautuu hitaasti pistelemällä.
Yhtäkkiä suuhuni valuu jotain imelää – energiageeliä. Alan saman tien oksentamaan.
Jori on tuonut syliini ämpärin ja oksennan siihen koko vatsansisältöni.
Palleani kramppaa rajun oksentamisen voimasta ja selkääni sattuu. Vaikerran
ääneen, sillä oksentaminen sattuu. Mä niin kuolen. Jori tuntuu nauttivan
tilanteesta ja huvittuneena matkii oksennusääniäni.
”Ö’ö”, hän naureskelee vieressäni.
Mä niin vihaan tuota ihmistä.
Oloni muuttuu kuitenkin paremmaksi oksentamisen myötä. Jori jatkaa suihkuttamistani.
Olen rättiväsynyt. Suuhuni työntyy tikkari. Hätkähdän. Jori työntää sitä
väkisin suuhuni, vaikka yritän väistää. En halua. Sumeasti näen Jorin nuolaisevan
tikkaria itsekin. Hänellä on omituinen katse. Suljen silmäni sillä vatsaani
kouristaa taas.
Tikkari työntyy pilluuni ja Jori hieroo sitä jalkoväliäni vasten. Mitä
helvettiä nyt? Jäykistyn kauhusta. En mä kykene seksiin tässä tilassa.
Mitä helvettiä hän oikein touhuaa. Yritän heikosti vastustella, mutta en
vieläkään pysty puhumaan. Jori nousee seisomaan ja työntää kulliaan oksennuksen
makuiseen suuhuni. Yritän väistää, mutta hän tarttuu takaraivostani kiinni ja
painaa elintään syvemmälle suuhuni. Pelkään oksentavani taas. Hän vetää
kullinsa ulos suustani ja tarjoilee ryppyisiä kiveksiään naamalleni. Käännän
kasvojani poispäin, mutta Jori pakottaa niitä haarojensa väliin.
Jori työntää mut lattialle makaamaan ja painaa rintani kiinni kylmään
kaakeliin. Kädet tarttuvat tiukasti lanteiltani ja kulli työntyy sisääni. Jori
panee mua voimalla. Suojaan kädelläni päätäni, joka hakkaa kaakeliseinää vasten.
Läiske kaikuu kylpyhuoneessa, kunnes Jori laukeaa sisälleni.
Havahdun ääniin. Olen edelleen alastomana, mutta nyt sängyssä. Ääni
kantautuu Jorista. Avaan silmiäni. Maailma näyttää edelleen epäselvältä. Jori
istuu lattialla läppäri sylissään, ja hän on suunniltaan.
”Sää lähdet ny vittuun täältä!” hän toteaa tiukasti.
En ymmärrä, mistä hän puhuu. Pääni on vielä liian sekaisin humalasta ja
unesta. Mua väsyttää ja olen vielä liian heikossa kunnossa lähteäkseni
mihinkään.
”Mun täytyy vielä nukkua”, saan sanottua.
”Nii munkin, ja sää lähdet täältä NYT”, Jori mylvii raivoissaan.
En käsitä lainkaan mitä tapahtuu. Vastahan hän panikin mua. Miksi hän ei
ole nukkumassa vierelläni? Jori ponkaisee lattialta ylös, tarttuu peittooni ja
repii sen pois alastoman vartaloni päältä. Hän piiskaa peitolla paljasta ihoani.
”Nouse ylös saatanan sika!” hän raivoaa hullunkiilto silmissään.
”En mä vielä pysty lähtemään”, yritän selittää, ja mua pelottaa ihan
tosissaan.
En ymmärrä yhtään, mitä tapahtuu.
Liekit silmissä lyöden Jori tarttuu käsivarsistani kiinni ja repii ruumiini
sängystä ylös. Huuto juuttuu kurkkuuni kiinni. Vääntäydyn Jorin otteesta irti
ja pujahdan peiton alle piiloon.
”Selvä, sitten mää otan sun avaimet”, Jori ilmoittaa ja syöksyy eteiseen
reppuni luo.
Säntään hänen peräänsä. Jori kaivaa kotiavaimeni ja puhelimeni repustani.
”Anna ne takaisin!” kiljun hänelle.
Yritän napata ne hänen käsistään, mutta Jori väistää ja syöksyy takaisin
makuuhuoneeseen. Juoksen perässä, mutta huoneessa Jori työntää avaimeni ja
puhelimeni reisitaskuhousujensa uumeniin. Seison hänen edessään ilkosen alasti.
En tiedä missä vaatteeni ovat, sillä Jori riisui ne yöllä. Hän kaivaa oman puhelimensa
esiin ja osoittaa sillä mua kohti. Videokamera käynnistyy.
”Sulla ei oo mitään oikeutta olla täällä. Tämä on kotirauhan rikkomista”,
hän selostaa videolle selkeällä äänellä.
”Et todellakaan kuvaa mua! Helvetin hyväksikäyttäjä!” kiljun, ja yritän ottaa
Jorin puhelimen tämän kädestä.
Hän väistää taas ja loikkaa sängylle yhä kameralla mua osoittaen. Syöksyn
häntä kohti yrittäen saada otteen hänen puhelimestaan. Jori loikkaa sängyltä
takaisin lattialle, riuhtaisee pyyhkeen tuolin selkänojalta ja kietoo sen
ympärilleni. Pyyhkeestä repien hän vetää mua kohti eteistä. Rimpuilen irti
pyyhkeen otteesta, mutta välittömästi Jori tarrautuu paljain käsin nahastani kiinni.
Raahaudun eteiseen.
”Saat mennä sitten alasti pihalle”, hän uhkailee hengästyneenä, repien
mua kohti ulko-ovea.
Jori on iso mies, joten saan rimpuilla kaikin voimin, kunnes ulko-oven
edessä pääsen viimein irti hänen otteestaan. Juoksen sänkyyn peiton alle
turvaan – tai eihän se mikään turva ole, mutta alastomana tunnen itseni
haavoittuvaksi, ja peitto on ainut saatavilla oleva suoja.
Jori juoksee perässäni. Hän syöksyy luokseni, lyö nyrkillä pääni viereen
ja hänen uhkaavan hengitys puhaltaa kasvoilleni. Vaistonvaraisesti tuon käteni
kasvojeni eteen suojatakseni itseäni iskuilta. Jori tarttuu käsistäni kiinni ja
heittää mut lattialle. Selkäni tärähtää lattiaan ja ilmat menevät pihalle. Viiltävä
kipu repii rintalastaani. Jään niille sijoille makaamaan.
Jori tarttuu kädestäni kiinni ja yrittää repiä mua ranteesta takaisin
ylös.
”Nyt ylös kusipää-ämmä!”
En uskalla nousta, sillä pelkään, että Jori hyökkää uudelleen kimppuuni. Heittäydyn
täysin veltoksi. Lopulta hän lopettaa
tuloksettoman repimisen. Tuijotan kattoa. Korvissani vinkuu.
”Sulla on kymmenen minuuttia aikaa nousta siitä ylös tai tää suhde on ohi”,
hän uhoaa yläpuolellani.
Naurahdan ääneen, vaikka tilanteessa ei ole mitään hauskaa. Kuvitteleeko
hän, että tämän jälkeen suhde ei jo olisi ohi.
”Ensin hyväksikäytät sammunutta naista ja sitten heität pihalle”, totean
kylmästi.
”Uskallakin väittää mua hyväksikäyttäjäksi, saatanan sika!” Jori sähisee
yläpuolellani.
En välitä enää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Koskaan enää en halua
silmissäni nähdä tuota hirviötä. Enää en pelkää.
Jorin kymmenen minuuttia kuluu, ja hän tokaisee kimeästi:
”Noni, pääsee sustakin vihdoin eroon.”
Jori painelee toiseen huoneeseen. Makaan hetken aloillani ja kiipeän
sitten hiljaa sängylle. En edelleenkään tiedä, missä vaatteeni ovat, enkä
uskalla mennä penkomaan paikkoja, jotten saa uutta hyökkäystä päälleni.
Avaimeni ja puhelimeni ovat sitä paitsi vielä Jorilla. Jori ei tule huoneeseen
takaisin, ja promilleja vielä veressäni, nukahdan.
Herään, kun ulko-ovi käy. Jori on lähtenyt. Huomaan kellon olevan yksi
päivällä. Hän puhuikin eilen, että menee keskipäivällä kaverinsa kanssa hoitelemaan
jonkun pyörävarkaan. Nousen ylös, etsin vaatteeni ja puen rivakasti päälleni. Helpotuksekseni
huomaan Jorin jättäneen avaimeni ja puhelimeni eteiseen. Otan puhelimen käteeni
– se on kiinni. Luulen akun olevan loppu, mutta käynnistäessäni sen huomaan,
että se on tarkoituksella suljettu. WhatsApp on täynnä viestejä äidiltä ja
Lauralta. Viestit luettuani ymmärrän, että Jori on yöllä soitellut
puhelimestani heille ollessani sammuneena kylpyhuoneen lattialla. Äiti ja Laura
ovat suunniltaan huolesta, ja ihmettelevät, miksi Jori on yllättäen lakannut
vastaamasta heille. Laitan äidille viestin, että olen kunnossa ja lupaan
soittaa myöhemmin. Soitan taksin, kerään tavarani ja lähden kotiin. Kotona käyn
suihkussa ja menen nukkumaan.