Sen illan viestit vaihtuvat
tiiviisti välillämme.
”Toivon, et ko oon paremmassa
kunnossa, saisin viedä sut treffeille sinne samaan paikkaan, missä kävimme
ensitreffeillä”, ”Kaipaan sua. Oot mun elämäni rakkaus.”, ”Kaipaan myös Väinöä
ja Roosaa.”, ”Meidät on tarkoitettu yhteen.” Olen kuin sulaa vahaa Jorin
kauniista sanoista. Kuin suhteemme olisi palannut takaisin alun huolettomaan ja
romanttiseen aikaan.
Seuraavana päivänä kysyn
äidiltä autoa lainaan käydäkseni Ikeassa.
”Voinko tulla piipahtamaan
ovella?” kirjoitan Jorille.
Haen kaupasta syötävää ja
juotavaa, sillä Jori kertoi, ettei hän ollut syönyt pariin viikkoon mitään. Sen
seurauksena hän kertoi laihtuneensa kymmenen kiloa. Ajan Jorin luo. Hän avaa
oven ja hänen kasvonsa säteilevät nähdessään mut. Suutelemme. En halua irrottautua
hänestä lainkaan.
”Mää en voi uskoa, et oon saanut toisen mahdollisuuden”, hän sanoo ja silmäilee mua rakastavasti.
Jori ilahtuu tuomisistani ja pyytää mua jäämään luokseen.
”Katsotaanko jotain leffaa?” hän kysyy samalla, kun laittaa minipizzoja uuniin.
Istumme sängylle vierekkäin syömään. Kohteliaasti pysyttelen etäämpänä Jorista. Tunnelma välillämme on kömpelö – kuin tapaisimme vasta ensimmäistä kertaa. Leffa alkaa ja Jori viittoo mua kainaloonsa. Asettelen itseni häntä vasten. Jori silittelee selkääni ja hiuksiani. Endorfiiniryöppy huumaa mieleni, kuin olisin ollut vakavissa vieroitusoireissa. Kuinka olenkaan kaivannut hänen kosketustaan ja tuoksuaan, hänen ihoaan ihoani vasten.
Käännyn
varovasti Jorin puoleen ja kosketan huulillani hänen huuliaan. Hän vastaa
suudelmaani. Ennen kuin huomaankaan, olen hajareisin hänen päällään. Himon
vallassa suutelemme ja koskettelemme toisiamme. Jalkojeni välissä tunnen Jorin
erektion ja oman poltteeni. Haluan häntä enemmän kuin mitään muuta. Haluan
häntä enemmän kuin elämää.
”Haluatko sä?” kuiskaan hiljaa.
Jori nyökkää, ja hänen katseensa himoitsee mua yhtä paljon kuin mä häntä. Vedän paidan pois päältäni. Rintani paljastuvat Jorin silmien edessä. Kiireesti riisun housuni pois Jorin tehdessä samoin.
”Onko sulla ehkäisy kunnossa?” hän kysyy varovasti.
Hätkähdän kysymystä, sillä en kai mä kierukkaani ole käynyt poistamassa. Sitten ymmärrän hänen tarkoittavan, olenko harrastanut seksiä muiden kanssa eromme aikana. Koko ajatus tuntuu naurettavalta. Nyökkään, mutta en kysy Jorilta samaa. Oletan, ettei hän kertomassaan kunnossa ollut ajatellut ketään muuta kuin mua, saati että hän olisi kyennyt mihinkään toimintaan kenenkään kanssa. En edes välitä. Ajatukseni ovat vain tässä hetkessä; hänessä ja magneettisessa vetovoimassamme.
Nousen Jorin päälle. Hän ohjaa
mua istuvampaan asentoon.
”Mää haluan kattella sua.”
Jorin katse nuolee alastonta
vartaloani. Käsillään hän ohjailee liikettä lantiostani. Hän tuntuu niin
hyvältä. Olen kuin narkkari, joka saa annoksensa suoneen. Viikkojen sietämätön
olo sisältäni häipyy pois kuin sitä ei olisi ollutkaan. Kuin kaikki olisi aina
ollut hyvin ja mennyt paha vain pelkkää unta. Pitkään makailemme alasti sylikkäin,
silittelemme toisiamme ja juttelemme. Nyt kaikki muuttuisi.
Ennen lähtöäni halaamme
eteisessä pitkään. Katseeni osuu Jorin ulko-oveen ja muistan heti hänen sanansa
raudoitetusta ovesta. Ovi näyttää koskemattomalta. Vatsanpohjassani muljahtaa,
mutta itsekseni arvelen, että tämä on vain yksi niistä asioista, joita en
ymmärrä.
Illalla Laura ja isäpuoleni tulevat
luokseni pitämään salaista suunnittelupalaveria äitimme 50-vuotissyntymäpäiväjuhliin
liittyen. Katamme ruokapöydän heidän mukanaan tuomilla pitsoilla ja aloitamme
suunnittelu. Isäpuoli on varannut sopivan juhlatilan, ja nyt mietimme ohjelmaa.
Lupaudun toimimaan juontajana.
Jori lähettelee tuhmia
viestejä ja luen niitä vaivihkaa palaverin lomassa. Laura kiinnostuu
puhelimelle hymyilystäni.
”Kenen kanssa sä oikein
viestittelet?” hän kysyy tiukasti.
Näen Lauran katseesta hänen
arvaavan oikein. Säikähtäneenä sepitän kömpelön hätävalheen. Laura vilkuilee
mua, ja arvaan, ettei hän usko selitystäni. En ollut kertonut kenellekään
tavanneeni Joria, enkä tiedä kuinka edes kertoisin sen. Kuinka mä voisinkaan – kaiken
sen jälkeen mitä oli tapahtunut.
”Kyl mua vähän pelottaa, et
jos te siälä vaa nauratte mulle ja mun viesteille”, Jori laittaa.
”No ei tietenkään naureta”,
vastaan, sillä eihän kukaan edes tiedä.
Maanantai-iltana Jori tulee luokseni yöksi. Käymme läpi viikon aikatauluja.
”Torstaina mä lähden Väinön
kanssa pääsiäisristeilylle”, kerron hänelle.
Varasin risteilyn hetken
mielijohteesta, yhtenä unettomana yönä eromme aikana. Ajattelin sen vievän
ajatuksiani muualle.
”Olis kiva, jos pääsisi mukaan”,
Jori sanoo surkeana.
”Niin olisi, mutta en tiedä
saako siihen lisättyä matkustajaa näin lyhyellä varoitusajalla.”
”Sää voisit kokeilla”, Jori
ehdottaa.
Töissä soitan matkatoimistoon
ja lisäys onnistuu.
”Sain lisättyä Jorin mukaan.
Hyvää matkaa!” asiakaspalvelija lähettää varmistussähköpostin maksettuani
muutoksen.
Samalla ostan kaikille
kolmelle bussiliput Tampere-Turku välille. Lähetän vahvistusviestit Jorille ja saan
vastaukseksi peukun.
”Tuutko tänään taas yöksi?” kirjoitan
hänelle myöhemmin päivällä.
”Mää oon ihan vitun hiilenä ny, ni en viittis sinne tulla pilaamaan kaikkien iltaa”, Jori vastaa pitkän ajan kuluttua.
”Onko jotain käynyt?”
”Aloitin tällä viikolla työt,
mut päälääkkeiden takia mulle o asetettu ajokielto. Käytännössä en voi töissä
tehdä vittuakaan. Ja lisäksi mulla o rahat ihan loppu tän saikun takia.”
”Eikö olisi kivempi tulla
tänne, niin voidaan puhua asiasta, tai ainakin saisit muuta ajateltavaa? Ja
kyllähän saikulla palkan saa.”
”Ai tulla sinne raivoamaan ja
pilaamaan kaikkien illan? Ja onko tullut mieleen, ettei Kelan päivärahoilla
paljon juhlita?”
”Miksi tarvitsee tulla
raivoamaan? En mä tiennyt, että oot pudonnut päivärahoille. Ja mihin se sun ylityötili
on mennyt? Oli sulla varaa ostaa se kahden tonnin telkkari.”
”Kannattaisko joskus miettiä!
Ja se ei sulle vittuakaan kuulu. Kioski menee kiinni nyt!” Jori vielä kirjoittaa,
jonka seurauksena hän ilmeisesti sulkee puhelimensa, sillä viestini eivät enää
mene läpi.
Seuraavana päivänä en kuule
Jorista mitään. Matka on huomenna, emmekä ole sopineet aikatauluista mitään.
”Mitä kuuluu?” laitan
varovaisen viestin.
Vastaukseksi saan
aggressiivisen viestitulvan. Olen tyrmistynyt.
”Ei sun tarvitse mua kohtaan
käyttäytyä noin”, vastaan ja huomaan tutun ahdistuksen palaavan kehooni.
Saamme riidan aikaiseksi. Jori
syyllistää mua, kun en ymmärrä, että hänen täytyy saada olla yksin, sillä hänen
työ- ja raha-asiansa vituttavat häntä. En ymmärräkään. Mikä häntä estää
tulemasta luoksemme? Ja minkä takia hänen täytyy käyttäytyä niin
aggressiivisesti mua kohtaan?
”Kuinka sä kuvittelet tulevasi
huomenna risteilylle meidän kanssa, kun me ei olla puhuttu asiasta
sanallakaan?”
”Tuun huomenna klo: 11
hakemaan teidät. Ok?”
Mua kaduttaa, että suostuin
järjestämään Jorin mukaan risteilylle. Hänen yllättävä mielialanvaihdoksensa ei
ennusta mitään hyvää. Muutaman päivän takainen kohtaaminen Burger Kingissä tuntuu
kaukaiselta. Sitten muistan, että matkat Jorin kanssa ovat yleensä mukavia,
joten yritän skarpata asennettani. Ja reissu olisi ennen kaikkea Väinöä varten.
Jori saapuu sovittuun aikaan luokseni.
Matkahuollon pihalla odottelemme Turkuun vievää bussia suorassa
auringonpaisteessa. Päivä on kuuma ja hiki valuu niskassani. Jori ottaa kuvia
Väinöstä, kun Onni-bussi kurvaa eteemme. Bussi on tupaten täynnä. En hoksannut
varata paikkoja, joten joudumme vaihtamaan istuimia useamman kerran ennen
matkan alkua. Tuolileikki saa Jorin pinnan kiristymään huomattavasti. Lopulta ajaudumme eri kerroksiin istumaan. Parempi
niin, ajattelen kuunnellessani kireän Jorin sadattelua.
Turun satamassa Jori on
edelleen nyrpeänä bussimatkan jäljiltä.
”Vittu seuraavan kerran maksan
mieluummin vaikka taksin, ko siedän tuollaista pelleilyä”, hän tuhahtaa.
No etpä sä itse tuosta matkasta edes maksanut mitään, sillä en ollut vielä uskaltanut pyytää Joria maksamaan omaa osuuttaan reissusta.
Terminaalissa istahdamme kahvioon
odottelemaan, sillä porttien aukeamiseen on vielä hetki aikaa. Aula on jokaista
neliömetriä myöten täynnä matkustajia ja puheensorina peittää Jorin ja meidän
välille laskeutuneen kiusallisen hiljaisuuden.
Jori tilaa lonkeron ja sitä
hörppiessään rentoutuu. Väinö odottaa jo kovasti laivaan pääsyä, eikä meinaa
pysyä housuissaan. Itseni yritän pitää neutraalina, sillä Jorin kireys on
kaikesta huolimatta käsin kosketeltavaa. En uskalla oikein puhua mitään, jotta
en tahtomattani provosoisi häntä. Kunhan Väinöllä on mukavaa, se on tärkeintä,
muistuttelen itseäni.
Pääsemme laivaan, kotiudumme
hyttiin ja tunnelma rentoutuu. Olen satsannut vähän parempaan luokkaan, ja nyt
Väinö seuraa hytin ikkunasta laivan lähtöä. Käymme kannella ihailemassa
maisemia, syömme buffetissa vatsat täyteen ja illalla menemme kolmistaan
seuraamaan päälavan esitystä. Väinökin saa oman värikkään lasten drinkin
hohtotikun kera. Jori on hyvällä tuulella juotuaan itsensä hiprakkaan.
Illalla laitan Väinön hytin
yläpunkkaan nukkumaan. Makaan punkalla Väinön kanssa ja luen hänelle iltasatua.
Sadun jälkeen kapuan alas Jorin viereen.
”Mee käymään parilla”, Jori
kehottaa. ”Voin odottaa täällä sillä aikaa.”
”Ei mua yksin huvittaisi mennä.
Kiitos kuitenkin tarjouksesta.”
”Ei ko meet ny, kerta tänne o
tultukin.”
Suostun, kun Jori ei lopeta
vänkäämistään. Menen jatkamaan tanssiesityksen seuraamista ja juon yhden
siiderin. Livemusiikki saa mieleni rennoksi, ja lopulta kiittelen itseäni, että
suostuin lähtemään.
Palaan hyttiin, ja vuorostaan
Jori lähtee omalle reissulleen. Olen jo nukahtanut Jorin palatessa takaisin.
Hän on iloisella tuulella ja istahtaa lattialle viereeni. Makaan kyljelläni
peiton alla ja juttelen hänelle. Jorin silmistä ja vartalollani harhailevasta
katseestaan näen hänen ajattelevan seksiä. Pian hän kaivaakin esiin jöpöttävän kullinsa
ja vetelee esinahkaansa alaspäin. Päädymme rakastelemaan, jonka jälkeen
nukahdan sängylle.
Aamulla herään ennen
herätyskelloa Jorin puhutellessa mua. Hän istuu lattialla samassa paikassa kuin
nukahtaessani, silmänvalkuaiset punaisina. Mielessäni välähtää, onko hän edes
nukkunut, kunnes hän vahvistaa ajatukseni.
”En saanut nukuttua, ko tää
laiva kolisee, joten oon tehnyt omia askareitani koko yön.”
Silmäilen Joria huolestuneena,
sillä tunnen liian hyvin hänen toleranssinsa valvomiselle.
Väinö herää jutteluumme, joten
suuntaamme aamupalalle. Aurinko paistaa ja sää suosii risteilyä. Ruokailun
aikana saamme ihastella Ruotsin rannikkomaisemaa. Aamupalan jälkeen vien Väinön
leikkihuoneeseen. Matkan kohokohta – pallomeri – odottaa siellä. Jori ei jaksa
tulla mukaamme.
Kylpyläosasto aukeaa myöhemmin
päivällä ja menemme kaikki kolme uimaan. Jori leikittää Väinöä, ja Väinö kiljuu
riemusta, kun Jori pyörittelee häntä vedessä. Välillä Jori ajaa mut saunomaan
kaikessa rauhassa ja vahtii Väinöä kahden sen aikaa.
Saunanraikkaina palaamme
takaisin. Niin kivaa kuin uimassa olikin, Väinö on väsynyt sen jäljiltä ja kiukuttelee.
Matka Tax freestä takaisin hyttiin tuntuu ikuisuudelta, sillä Väinö pysähtelee käytävällä
vinkumaan väsymystään ja nälkäänsä.
Jori nakkelee niskojaan ja
painuu hyttiin edeltä. Väinö ei yleensä enää nuku päiväunia, mutta nyt teen
poikkeuksen. Peittelen Väinön yläpunkkaan, jonne hän nukahtaa melkein heti.
Huokaisten siirryn Jorin viereen.
”Sun ja Väinön olisi syytä
käydä jonkun ammattilaisen luona”, Jori yllättäen töksäyttää kesken tablettinsa
selailun. ”Tuolla menolla kymmenen vuoden päästä sun kakaras huorittelee sua. Saman
menon näin vaimon ja sen kakaroiden kanssa, mut sulla o vielä mahrollisuus
vaikuttaa asiaan. Sul ei oikein oo otetta lapsees. Mut en tiiä paljon uskallan
itsekään puuttua kasvatukseen, ko heti tulee sanomista.”
”Tietenkin saat ja pitää ottaa
kasvatusvastuuta Väinöstä, kun oot kuitenkin meidän elämässä mukana. Ootko sä
tosiaan sitä mieltä, että tarvitsemme ulkopuolista apua Väinön kanssa?” kysyn hämilläni.
”On se nähty, mitä käy.”
Mielestäni Väinö käyttäytyy
aivan normaalin 5-vuotiaan tavoin. Hänen kanssaan ei koskaan ole ollut
minkäänlaisia haasteita tai ongelmia. Toisaalta, nyt kun mietin, Väinön
kiukuttelu oli lisääntynyt parin viime kuukauden aikana. Mutta että muka ammattiapua tarvitsisin Väinön kanssa.
”Vielä pystyt asioihin
vaikuttamaan, ei mulla muuta sanottavaa siitä”, Jori toteaa tablettiinsa
uppoutuneena.
Herättelen Väinön ja lähdemme hytistä. Väinö on edelleen väsynyt ja kiukkuinen. Arvelen laivaan ja reissuun liittyneen jännityksen ja odotuksen purkautuneen tällä tavoin. Jorilla sen sijaan kiehuu yli. Yritän pitää tilannetta kasassa kahden tulen välissä. Kiertelemme laivalla ja lähestymme päivällisbuffettia. Jorilla palaa hermo Väinön kiukutteluun. Yritän hyssytellä Väinöä, jotta Jori ei raivostuisi enempää, mutta hän säntääkin luotamme pois. Syön Väinön kanssa kaksin, ja ruoan myötä Väinön väsymyskin helpottaa.
Palatessamme takaisin hyttiin, Jori istuu punkalla tabletti käsiinsä liimautuneena, eikä ole huomaavinaankaan meitä.
”Sitä kattausta on vielä
jäljellä, jos haluat käydä rauhassa syömässä”, sanon hänelle varovasti.
"Syön sitten, ko mulla o
seuraa, jonka kanssa viittii syödä”, hän sylkäisee.
Möykky rintakehässäni muistuttelee ikävästi olemassaolostaan ja huomaamatta vien käteni rinnalleni.
”Mistä sä oot suuttunut?” kysyn, sillä en todellakaan taas ymmärrä mistä tuulee.
”Hetki sitten puhuttiin Väinön
kasvatuksesta, ja heti ko silmä välttää, oot tekemässä täysin päinvastoin, ko
sovittiin!” Jori paasaa ja on menettää malttinsa.
”En ymmärrä yhtään, mitä sä
tarkoitat”, sanon totuudenmukaisesti.
”Kannattaisko sitten ehkä vähä
miettiä sitä!” hän äyskähtää rumasti irvistäen.
Sulkeudun hytin vessaan ja
pytylle istuessani purskahdan itkuun. Peitän suuni kämmenelläni, jotta itkuni
ei kuuluisi oven toiselle puolelle. Haukon happea ja itku hakkaa palleaani
vasten. Oven toisella puolella Väinö höpöttelee iloisena ja kertoo Jorille mitä
ikkunan takaa näkyy. Hytin ovi käy. Tulen vessasta ulos nähdäkseni, että Jori
on häipynyt tavaroineen. Pakkaan laukkumme, sillä tunnin päästä laiva olisi perillä.
Joria ei näy missään.
Laiva saapuu satamaan, mutta
Jori loistaa poissaolollaan. Pakkaudun Väinön kanssa muiden matkustajien sekaan
odottamaan ovien avautumista. Jori hiipii taaksemme norkoilemaan. Hän on kuin
ei tuntisikaan meitä. Väinö selittää Jorille jotain, mutta saa vastaukseksi
vain välinpitämätöntä murahtelua. En uskalla sanoa mitään, joten lähetän
Jorille viestin.
”Mä en oikeasti ymmärrä, mitä
on tapahtunut tai mitä mä oon tehnyt. Mistä sä oot noin vihainen?”
Hetken päästä saan vastauksen.
”Parempi vaa pitää turvat
tukossa, et päästään kaikki hengissä täältä pois.”
Istahdamme terminaalin
ulkopuolelle odottelemaan bussia. Tutkin kiinnostuneen oloisena viereisen
rakennuksen tiiliseinää. Jori istuu kauempana meistä ja on kuin ei tuntisikaan.
Väinö leikkii pöydän alla.
”Kannattais varmaan se laps
käskeä sirpaleiden seasta pois, ettei vaa satu mitään. Vaikka ei sekään taida
sua kiinnostaa”, Jori toteaa kylmästi.
En näe mitään lasinsirpaleita,
mutta Jorin mieliksi pyydän Väinön istumaan viereeni. Ääneni on särkyä, kun
puhun Väinölle.
Vihdoin bussi tulee. Tähän
olin sentään varannut paikat etupenkiltä. On jo ilta ja peittelen Väinön
viereiselle penkkiriville nukkumaan. Käytävän toisella puolella istahdan Jorin
viereen. Yritän ottaa häntä kädestä kiinni, mutta hänen kehonsa on jäykistynyt,
eikä hän vastaa eleeseeni.
Lähdön kynnyksellä bussiin
rymyää kaksi keski-ikäistä pariskuntaa. He ovat ympäripäissään. Auto on lähes
tyhjä, mutta siitä huolimatta he istuvat selkiemme taakse. Eniten päissään
oleva nainen sammaltaa takanamme ja vuoroin haukkuu vieressään istuvaa aviomiestään,
vuoroin heidän reissunsa epäonnistumista. Jori kiristyy ennestään kovaäänisen
kännikalan huuteluun.
Matkan alkaessa joudun
loikkimaan istuinten väliä, sillä aika ajoin toisen pariskunnan mies
hoipertelee liikkuvassa bussissa tarinoimaan kuljettajalle ja aina ohi
kulkiessaan on humalapäissään horjahtaa nukkuvan Väinön päälle. Suupielestään
Jori sättii, kun en suojele Väinöä paremmin kännisen miehen ohiajelulta.
Takanamme istuva kännikala
kailottaa juttujaan kovaan ääneen. Lopulta käännyn ja sanon ystävällisesti.
”Lapseni yrittää nukkua tuossa,
joten voisitteko puhua vähän hiljempaa?”
Nainen loukkaantuu verisesti
ja aloittaa kovaäänisen ämmittelyn ja huorittelun. Lopulta kuljettaja puuttuu
tilanteeseen ja kuuluttaa, että asiattomasti käyttäytyvät pudotetaan kyydistä
pois. Sadattelun kera kännikala lopettaa haukkumiseni.
Toivon Jorin puolustavan mua,
mutta hän on kuin mua ei olisikaan. Miksi mä en vain lähtenyt risteilylle
kahdestaan Väinön kanssa, kuten oli alun perin tarkoitus?
Lähestymme Tamperetta. Matkaa
varatessani suunnittelin, että hyppäisimme taksiin matkahuollon taksitolpalla,
jotta saan Väinön rivakasti nukkumaan. Jori kuitenkin komentaa jäämään
aikaisemmin pois. Bussi pudottaa meidät moottoritien levikkeelle, joka on
syrjässä keskustasta, mutta linnuntietä lyhyemmän matkan päässä kodistani. En
väitä vastaan, sillä nyt jos koskaan en halua koetella Jorin sietokykyä. Levikkeellä
soitan taksin.
Taksin saapumisessa menee aikaa;
enemmän aikaa mitä olisi mennyt taksin ottamisesta tolpalta. Ulkona hämärtyy ja
on viileää. Kannan sylissäni väsymystään valittelevaa lasta. Kauempana meistä,
Jori näpläilee kyllästyneenä puhelintaan.
”Ihan kohta taksi tulee. Ei
mene kauan aikaa, kulta”, toistelen Väinölle.
Viimein taksi kurvaa
levikkeelle. Käteni ovat jo hapoilla puolinukkuvan lapsen kantamisesta.
Kuljettaja nousee autosta auttamaan laukkumme kyytiin. Sydämeni hyppää kurkkuun,
sillä kuljettaja on tismalleen sama, joka kyyditsi mua Ikea-kasseineni silloin,
kun olin menossa jättämään Joria. Kuljettaja juttelee iloisesti, kunnes katseemme
kohtaavat, hän tunnistaa mut ja nanosekunniksi unohtaa mitä oli sanomassa. Kuljettaja
jatkaa touhujaan, mutta vilkuilee mua vaivihkaa. Nolostuneena välttelen
katsekontaktia.
Välittämättä kuljettajan
läsnäolosta, Jori äyskii mulle, sillä hänestä autoon pakkautumisessamme kestää
liian kauan. Kuljettaja vilkaisee Joria, ja näen hänen kasvoiltaan, kun hänelle
valkenee mistä on kysymys. Kuljettaja ei onneksi sano mitään, sillä saisin
muuten kuulla kunniani. Taksi ajaa rappuni eteen ja kuljettaja nostaa tavaramme
kontista ulos. Hän luo muhun vielä viimeisen huolestuneen katseensa ja katoaa sitten
yöhön.
Nopeasti peittelen Väinön sänkyynsä.
”Kuka helvetti tuo taksikuski oli? Joku sun poikaystävä vai?” Jori ärähtää, kun palaan Väinön huoneesta.
”Mitä ihmettä sä oikein puhut?
Se oli vaan joku random taksikuski.”
”Ko se tolleen luumuili ja katteli
sua.”
”Eihän katsonut”, valehtelen.
Helpotuksekseni Jori tyytyy selitykseeni.
Aamulla Väinö huhuilee
huoneestaan äitiä. Kello on kahdeksan. Vieressäni Jori ponnahtaa ylös kuin
vieteri.
”Mikä vittu o, ko toi kakara
ei sekuntiakaan osaa olla ilman, et täytyy äitiä huudella! Voisit vähän
paremmin kasvattaa sen! On ehkä pikkasen mennyt asiat pieleen sen kanssa! Tääl o
muutenkin ihan paskaa nukkua! Kaiket yöt kissa rapisee, sun kännykän näyttö
häikäisee ja aurinkokin pilkottaa verhon välistä!
Hullun lailla Jori säntää
keittiöön ja keräilee tavaroitaan kasaan.
”Ja tääl haiseekin ihan
paskalta!” hän jatkaa raivoamistaan.
Jori marssii takaisin
makuuhuoneeseen ja huomaa säikähtäneen ja järkyttyneen ilmeeni. Alan
nyyhkyttää.
”Ja saatana tuota taas! Älä
tästäkin tee taas jotain vitun kohtausta! Aina riitaa haastamassa!” Jori huutaa viitaten
itkemiseeni.
Hän heittää repun selkäänsä,
avaa ulko-oven ja paiskaa sen perässään kiinni, niin että eteisen kokovartalopeili
helähtää. Saan kerättyä voimia sen verran, että laitan Väinölle lastenohjelmat
pyörimään. Palaan peiton alle itkemään. Vilkaisen puhelintani, jossa Jori on estänyt
mut.
Kohtaamisestamme Burger Kingissä on alle viikko aikaa.