Nyt kun
viestiyhteys Joriin on auki, puhun suuni puhtaaksi. Haukun hänet ja samoin
kaikki hänen tekonsa. Samaan hengenvetoon kirjoitan, että kaikesta paskasta
huolimatta en pääse rakkaudentunteestani eroon, ja sen vuoksi vihaan itseäni. Jori
ei kiellä mitään, vaan sen sijaan saan häneltä anteeksipyyteleviä viestejä. En
ole lainkaan varautunut tähän yllättävään käänteeseen.
”Meidät on tarkoitettu yhteen,
se on selvä”, hän runoilee.
Jori lähettelee kuvia
tavaroistani, joita oli mun ja Väinön jäljiltä jäänyt hänen luokseen, ja
selittää kaihoisasti kuinka päivittäin nuo kaikki tavarat muistuttavat meistä
ja kaikesta mitä yhdessä teimme.
”Sun paita jäi tänne, ja oon
nukkunut sen vieressä joka yö”, Jori kirjoittaa.
Liitteeksi hän laittaa kuvan
paidastani, joka tosiaan olikin ollut kadoksissa.
”Sää olit mun ainoa ja mää
pilasin kaiken”, hän jatkaa.
Kaipuu polttelee rintaani.
Kehoni ja mieleni huutaa lohtua. Haluan kädet ympärilleni lämpimäksi
halaukseksi. Haluan tuntea hänen ihonsa ihollani.
”Onko sulla ollut nyt ketään… muita
siis?” Jori kysyy varovasti.
Päässäni tykyttää eilisen
päivän muisto Mikasta.
”Ei”, valehtelen.
Pilaisin kaiken, jos kertoisin
totuuden. Haluan Jorin, en ketään muuta. Mika oli hirvittävä virhe.
Pyydän Joria luokseni. Teko
tuntuu itsetuhoiselta, mutta en välitä. En välitä enää mistään. Jos
vaihtoehtona on kuolema tai tämä, valitsen tämän. Epäröinnin jälkeen Jori suostuu
pyyntööni.
Ovikello soi. Avaan oven.
Siinä hän seisoo – samannäköisenä kuin aina ennenkin. Mielessäni olin
kuvitellut hänet paljon uhkaavammaksi. Miksi olinkaan pelännyt hänen
kohtaamistaan niin paljon? Halaamme, mutta hän tuntuu sylissäni väkinäiseltä ja
jäykältä. Hänen ilmeensä on nyrpeä ja jään ilman katsekontaktia. Menemme
sängylleni makaamaan ja jatkan telkkarissa käynnissä olevaa sarjaa. Jorin
olemus viestittää, kuin hän olisi mulle syvästi loukkaantunut. Pettymys
kaihertaa mieltäni, ja olen katua, että ylipäätänsä pyysin hänet tänne. Mikä
syy hänellä on käyttäytyä loukkaantuneen elkein mua kohtaan? Munhan se tässä
kuuluisi olla loukkaantunut. Hänen sanansa ja tekonsa eivät tälläkään kertaa
puhu yhteistä kieltä, ja se saa mut totaalisen hämmennyksen valtaan.
Kömpelösti alamme juttelemaan
ja Jorin kehonkieli rentoutuu. Hänen tuoksunsa vetää mua puoleensa kuin sokeri
mehiläistä. Se tuntuu niin tutulta. Kaipuu sattuu sydämessäni. Pirstoutuneet
palaset halajavat takaisin yhteen. Haluan häntä niin paljon. Kunpa hän vain
ottaisi mut syleilyynsä ja kuiskaisi, että hän on pahoillaan ja kaikki
järjestyy. Suutelen Joria. Hän maistuu nikotiinilta, ja hätkähdän tätä uutta ja
outoa makua. Huulet ovat kuitenkin tutut − näitä olen suudellut lukemattomat
kerrat.
Nousen hajareisin Jorin
päälle, ja suutelemme toisiamme kuin emme olisi koskaan aikaisemmin voineet
sitä tehdä. Jori antaa käsiensä valua selkääni pitkin. Varovasti hän koskettaa
reisiäni ja pakaroitani, ja kiima räjähtää jalkojeni välissä. Päähäni ei mahdu
enää mitään muuta kuin haluni häntä kohtaan; kuin narkkarilla, joka on
viikkokausia kärsinyt rajuista vieroitusoireista, ja nyt hänelle tarjotaan
annosta. Yksi kerta vain. Ei yhdestä ole haittaa. Sitten ei enää. Yksi vain.
Äänettömästi riisumme
vaatteemme, ja Jori siirtyy oitis jalkojeni väliin.
”Etkö sää tästä tykännytkin?”
hän kysyy kuiskaten ja nuolaisee mua hellästi.
Inahdan ja antaudun hänelle.
Antaisin hänen tehdä mulle mitä vain. Myrkyllinen ajatus tunkeutuu mieleeni, kun
kuvittelen Jori reaktiota, jos hän tietäisi vasta eilen pillussani olleen
toisen miehen munan. Hän varmaan tappaisi mut... Mutta tämä on mun salaisuus,
ja olen siitä vahingoniloinen − ihan kuin mä muka olisin ollut hänen ainoa
nainen suhteemme aikana.
Rakastelemme niin, että muu
maailma katoaa ympäriltämme. Jori sisälläni ja ihollani tuntuu paremmalta kuin
mikään asia viikkokausiin. Katson Joria silmiin, ja näen hänessä taas sen
miehen, johon aikanaan rakastuin. Se, joka kertoi, ettei koskaan ole tavannut
ketään kaltaistani. Se, joka sanoi, että vasta mun kanssa ollessaan hän vihdoin
tietää, mitä todellinen rakkaus on. Se, joka vakuutti haluavansa viettää koko
loppuelämän kanssani. Se, joka lupasi, ettei koskaan satuttaisi mua… Näky on
kauneinta, mitä maa päällään kantaa. En tiedä onko se narkkarin houreita, enkä
edes välitä. Vain tällä hetkellä on merkitystä – ei menneellä tai tulevalla.
Rakastelun jälkeen jäämme
makaamaan sylikkäin. Yhtäkkiä Jori purskahtaa lohduttomaan itkuun. Hämmästyn,
sillä se ei ole Jorin tapaista. Olen vain kerran aikaisemmin nähnyt hänen itkevän,
ja nekin olivat krokotiilin kyyneleitä. Mä taas en ole muuta tehnytkään kuin
itkenyt suhteemme aikana. Otan hänet syleilyyni ja silitän hänen hiuksiaan.
Jorin kasvot painautuvat rintaani vasten ja lämpimät kyyneleet putoilevat
iholleni. Tällä kertaa itkussa on jotain aitoa.
Rauhoituttuaan Jori pyrkii
pois sylistäni ja pukee vaatteet päälleen. Hän asettautuu lattialle istumaan ja
aloittaa puhumisen. Hänen olemuksensa muuttuu sanojen myötä. En meinaa oikein
ymmärtää, mistä hän puhuu. Saan vaikutelman, kuin asioiden huono laita olisi
jotenkin syytäni. Jori kiihtyy. Hänen kasvonsa muuttuvat. Silmieni edessä
maailman kaunein ihminen katoaa ja tilalle tulee jotain hyvin vastenmielistä:
hirviö.
Jori on niin kiihtynyt, että
on noussut seisomaan. Hän korottaa ääntään ja sylkee syytöksiään mua kohti.
Makaan sängyllä liikkumattomana, vartalo täysin jäykistyneenä, valmiina
pinkaisemaan ylös ja karkuun. Näky edessäni on kuvottava. Tuijotan Jorin vihaista,
oksettavaa naamaa. Tuon kanssa en enää koskaan aio olla. Tuo on hänen
todellinen muotonsa. Voin pahoin, mutta samaan aikaan olen tyytyväinen,
että hän muistutti heti kuka hän oikeasti on, jotta en enää kertaakaan
lankeaisi häneen. Jori paasaa pitkälle yöhön ja lähtee sitten kotiinsa jättäen
mut yksin epäuskon valtaan.
Seuraavina
päivinä Jori jatkaa viestittelyään. Hirviö on uinumassa ja tilalla jälleen myötätuntoinen
ja tekojaan katuva Jori. Hän ehdottaa, että olisimme ystäviä. Tuhahdan epäuskoisena.
Ai että musta tulisi hänelle uusi Hanne, jota voi halutessaan panna ja
käyttää seuralaisena, kunnes löytää jonkun uuden, kiinnostavamman kohteen? Kieltäydyn
tarjouksesta. En voisi muutenkaan sivusta seurata, kun hän alkaa tapailemaan
muita naisia. Kuolisin. Vaikka tiedän, ettemme enää koskaan voisi seurustella,
eivät rakkauden tunteeni häntä kohtaan ole hävinneet.
”Sä siis voisit sivusta
seurata, kun alan tapailemaan muita miehiä ja jaan mun seksijuttuja sulle?”
kysyn provosoivasti.
”Siinä tapauksessa ainut
vaihtoehto on olla parisuhteessa”, hän ilmoittaa suorasukaisesti.
Epäröin Jorin ehdotusta. Emme
me voi enää seurustella kaiken sen jälkeen. Toisaalta en halua menettää häntä,
sillä kaikesta huolimatta kaipaan häntä. Vaihtoehdot vaikuttavat olevan
parisuhde tai Jorin menettäminen lopullisesti. Suostun Jorin vaatimukseen,
sillä hän on motivoitunut korjaamaan asiat välillämme.
”Vain sillä ehdolla, et jatkossa
puhutaan toisillemme tunteista ja kerrotaan, jos jokin vaivaa mieltä”, Jori
vannottaa.
”Ja myös väkivallasta täytyy
puhua”, komppaan häntä.
”Mää oon hakenut apua ittelleni
ja oon menossa kallonkutistajallekin”, Jori kirjoittaa. ”Enkä oo kertonut
kenellekään, mutta mulle on tulossa pään magneetti. Lääkäri epäilee, että mun
aivoissa saattaa olla jotain ylimääräistä.”
”Mitä? Eikä? Joku kasvain
vai?”
Hetkessä unohdan kaiken pahan
ja haluan vain päästä hoivaamaan Joria.
”Ei tiedä vielä, mut lääkäri
varoitteli jo pahinta. Se voi selittää ne mun raivaritkin.”
Koskaan suhteemme aikana emme
pystyneet puhumaan ongelmistamme, puhumattakaan pahoinpitelyistä, sillä Jorilla
kiehahti aina, jos edes vihjasin jotain siihen suuntaan. Hänen tavaramerkikseen
oli jo leimattu puhumisesta kieltäytyminen. Mutta Jori saa mut
vakuutettua, että hän on muuttunut. Sovimme, että emme tapaa joka päivä, jotta
molemmille jää tilaa käsitellä asioita.
Sisimmässäni tunnen, että suhteemme
ei tule kestämään. Päätän nauttia tästä niin kauan kuin voin. Jorin lopullinen
menettäminen on pelkkänä ajatuksenakin niin kivulias, etten halua kohdata sitä
vielä. Suhteen loppuminen tarkoittaa lisäksi sitä, että joutudun lopullisesti
kohtaamaan kaiken sen pahan, mitä hän mulle on tehnyt. Yritän ostaa lisäaikaa
itse Paholaiselta. Narkkari ei välitä muusta kuin seuraavasta annoksestaan.
Haluan Jorin, enkä välitä muusta.
Teen kuitenkin sopimuksen
itseni kanssa: jos hän vielä yhdenkin kerran on väkivaltainen, suhde loppuu
siihen.
Ensimmäistä kertaa eromme
jälkeen Jori tulee luokseni yöksi. Päivällä hän ehdottaa, että veisimme seksielämäämme
pidemmälle − maustaisimme sitä. Kummastelen Jorin ehdotusta, sillä asia tuntuu
tässä kohtaa täysin toisarvoiselta. Paljon tärkeämpiäkin asioita olisi nyt,
joihin panostaa ja keskittyä, kuten puhuminen ja väkivalta. Narkkari sisälläni
hiljentää järjen äänen, joten suostun hänen ehdotuksiinsa. Kunhan vain
miellytän Joria mahdollisimman paljon.
Jori toivoo, että pukeudun
seksikkäästi, ja kun hän astuu ovesta sisään, otan tilanteen haltuuni; ottaisin
hänet ja alistaisin häntä. Ehdotus on jännittävä, ja kiihotun sitä enemmän,
mitä pidemmälle viestimme menevät. Paineen tunne alavatsallani kasvaa. Unohdan
tyystin, että meidän tuli korjata väkivalta, ei seksielämämme. Tiedostamattani
olen tyytyväinen, ettei mun tarvitse ajatella sitä nyt. Mä en ole tarpeeksi
vahva repimään niitä haavoja auki. Suhteemme ei tule sitä keskustelua
kestämään.
Ilta tulee ja Jori saapuu
luokseni. Väinö on Mikolla, joten saamme olla vapaasti. Suutelen Joria ovella
ja ohjaan hänet makuuhuoneeseen. Jorin olemus on täysin päinvastainen kuin
edellisellä tapaamisellamme. Hänen silmänsä ovat kiihotuksesta tummat ja hänen
katseensa nauliintuu vartalooni himoa sykkien. Istahdan sängylle ja levitän
jalkani. Jori käy lattialle risti-istuntaan avaamansa kaljatölkin kanssa. Olen
pukenut päälleni minihameen ja seksikkäät polvisukat. Ylävartaloni on verhoiltu
punaisilla pitsirintsikoilla ja hameen alta pilkottavat punaiset, liiveihin
mätsäävät stringit.
Seksin jälkeen Jori pyytää mua kanssaan suihkuun. Suihkussa hän pesee vartaloni, ja yön nukumme tiiviisti sylikkäin kuin emme olisi koskaan eronneetkaan.